Viimeisen lomapäivän kunniaksi päätettiin okaasanin kanssa lähteä johonkin ja lopulta valitsimme kohteeksemme akvaarion. Minimaaliset meduusat, kilpikonnat ja delfiinit olivat mielenkiintoisimpia otuksia. Delfiinishow oli aivan mahtava! Kyllä on viisaita eläimiä! Haluan lemmikkidelfiinin ja opettaisin sille temppuja.
27.8.-2.9.
Sunnuntaina 2.9. oli tiedossa jokavuotinen urheilufestivaali, joten edeltävä viikko oli pyhitetty harjoittelulle. Japanilaisissa hienoa on se, että kaikkeen panostetaan 120% ja yhteistyöllä kaikki saadaan hyvin hoidettua. En ihan osaa kuvitella, että Suomessa onnistuisi tuommoiset tapahtumat. Ketään ei kauheasti kiinnostaisi, eikä kukaan ottaisi mitään vakavasti.
Täällä kolmosluokkalaiset olivat koko kesän harjoitelleet tanssiin koreografiaa. Ja pitkä ja vaikea tanssi se olikin. Meni koko viikko viikonloppu mukaan lukien harjoittelussa. Itse olen siis design-osastolla ja Arikossa on viisi eri osastoa. Keramiikka, design, sähkö, mekaniikka1 ja mekaniikka2. Jokaisessa osastossa on luokka joka vuosiasteelta. Jokaisen osaston kolmoset tekivät ja opettivat nuoremmille tanssin, joka esitettiin festivaaleilla yleisölle. Viimeisenä harjoittelupäivänä lounastauon aikaan kolmosluokkalaiset ilmaantuivat meidän kakkosten luokkaan, kaikki vakavina ja yksi tyttö itki vuolaasti. Kyseinen tyttö meni luokan eteen ja kesti hetki ennen kuin pystyi puhumaan. Ensimmäinen ajatukseni oli "kuka on kuollut?". Kun tyttö aloitti puhumaan sanoi hän ensin designilaisten johtajan, kolmosluokkalaisen pojan nimen, jonka jälkeen taas piti paussin. Ajattelin heti "No hemmetti mitä sille on tapahtunu? Jäikö auton alle ja vähintäänki mursi jalkansa tai paljon pahempaa?". Ja mitä sieltä tulikaan. Kannustuspuhe. Selitti miten tämä on niiden viimeinen festivaali ikinä ja kuinka eivät tehneet kesälomalla mitään muuta kuin harjoittelivat tanssia jne. Tuli ihan puun takaa, mutta oli kyllä niin koskettava puhe että melkein itsekin aloin itkemään. :D
Lauantaina päivää ennen festivaaleja pystytettiin koko koulun voimin telttoja yleisölle ja uskokaa tai älkää nypittiin koko jättimäiseltä hiekkakentältä kaikki siellä täällä kasvavat ruohotupsut. Jokainen osasto oli maalannut about 4x6 metriset... taulut? seinämät? osastokyltin? Älyttömän upeita! Kaikki pistäneet parastaan! Sähköläiset olivat jopa omaan jättikylttiinsä laittaneet mangahahmon pään päälle vilkkuvia valoja. Kyltit pystytettiin pienten ylös nousevien katsomojen yläpuolelle. Jokaisella osastolla oli oma alue, jossa pystyi katsoa kilpailuja ja lepäämään. Kaikilla oli myös oman väriset paidat ja lippalakit. Design oli vihreä. Kätevästi bongasi aina satojen oppilaiden joukosta ne joita etsi.
Festivaalit lähtivät käyntiin marssilla. Jokainen osasto vuorollaan marssi kentän ympäri ja lopulta keskelle kenttää kohti yleisöä. Ja marssimistahan me harjoittelimme ja paljon. Polvi kunnolla ylös ja kädet heiluu hartioiden korkeudella. Onhan se ihan kiva juu marssia kenttää ympäri auringon paahteessa 35 asteessa. Opettajien ja rehtorin teltan kohdalla tehtiin aika paljon natsiviboja herättävä käsiliike. Rummutuksen tahdissa rivi kerrallaan nostettiin käsi suoraksi rinnan kautta telttaa kohti. Tuli niin mieleen ne mustavalkoiset filmit saksan armeijasta marssimassa ja tervehtimässä Aatua. :'D
Jokainen osallistui jonkinlaiseen kilpailuun. Itse olin mukana mukadessa, eli jonossa monen henkilön jalat sidottu yhteen ja pitää kaikkien samassa tahdissa juosta tai muuten helposti koko jono lentää nenälleen. Tietysti sähkö- ja mekaniikkaosastot pärjäsivät, koska pojat ja pitkät jalat, kun taas keramiikka ja design luokat ovat täynnä tyttöjä lyhyine jalkoineen. Voitettiin sentään keramiikkalaiset!
Viimeisenä vuorossa eri lajien kilpailujen jälkeen oli kaikkein odotetuin ja jännittävin. Viesti. Ja tietysti olin itse siinä mukana. Kun vaihtarilta kysytään jotain, ei vastaus koskaan ole "ei". Joten kuuden tunnin helteessä kituuntumisen ja sulamisen jälkeen patistettiin kentälle ja edessä häämötti kuolemantuomiolta vaikuttava 100 metrin taipale. Niin lyhyt kuin matka onkin, tuntui se yleisön edessä uupumuksesta jalat vetelinä ikuisuuden pituiselta. Kun vihdoin sain kapulan sysättyä seuraavalle, pettivät jalat alta välittömästi ja lensin rähmälleni maahan. Jotenkin pääsin sieltä ylös ja laahustin puolikuolleena takaisin designilaisten penkeille. En edes tiedä kuka voitti tai monesko designosasto lopulta oli. :D
Urheilufestivaalit ovat kulttuurifestivaalien kanssa vuoden kohokohtia ja kaikki panostivat täysillä ja olivat innoissaan mukana. Tunnelma tarttui ja vaikka en erityisemmin urheilusta pidä, oli kokemus aivan mahtava. Tanssin harjoittelu oli yllättävän hauskaa, ja koska koreografia oli "kulmikas" ei siinä tanssitaitoakaan kauheasti tarvinnut. :D Päivän jälkeen monet kolmoset itkivät, viimeinen undokai se kun oli heille. Oli itselläkin vähän haikea olo. Koko viikko harjoiteltu mahtavalla yhteishengellä. Ensimmäinen ja viimeinen undokai. Oli kyllä ihan parasta!
 |
| ja tämän kuvan jälkeen kamerasta loppui akku :D löydättekö ruskeahiuksisen? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti