BUNKASAI osa 2

D A Y  1


2.11. perjantai aamuna heräsin väsyneenä. Yö oli mennyt jännittäessä ja käyden pään sisällä läpi uudestaan ja uudestaan kaikki mitä piti muistaa. Ei kai mitään vain ollut unohtunut? Miten kävelen lavalla? Entä jos kaadun korkeilla koroillani? Entä jos rehtori suuttuu aivan liian lyhyestä hameestani?


Kulttuurifestivaalien ensimmäinen päivä kului juhlasalissa erilaisten esitysten parissa. Aamupäivä oli omistettu "virallisille" esityksille ja iltapäivä vähän rennommassa tunnelmassa luokkien järjestämille esityksille. Festivaalit lähtivät käyntiin rehtorin puheella, jota seurasi uskomattoman hieno koulun orkesterin konsertti. He soittivat paljon kuuluisia anime-elokuvien biisejä, kuten mononoken tunnusmusiikin. Klassisenkin musiikin ystävänä nautin konsertista kovasti, vaikka mekaniikkapuolen pojat kehtasivatkin käyttäytyä kuin helvetin apinat ja pulista ja naureskella kesken toisten esityksen.


Kuulimme myös kesälomalla Saksassa vierailleiden oppilaiden kertomuksen kokemuksistaan, sekä pientä dokumenttia viime vuoden tsunamin tuhoista ja kuinka alueella asuneiden elämä on muuttunut.

Kun aamupäivän tilaisuus oli ohi, juoksimme kiiressää syömään lounaan ja valmistautumaan omaan esitykseemme, muotinäytökseen. Pukeuduttiin asuihimme, jotka jokainen toi kotoaan, meikattiin ja laitettiin hiuksia. Asun sai päättää itse, jotkut pukeutuivat naamiaisasuihin ja jotkut yksinkertaisesti tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Moni pukeutui meido eli sisäkkö tyyliseen mekkoon. Suurin osa pojista pukeutui naiseksi ja pisti vielä peruukinkin päähän. Itselläni ei mitään aineksia cosplayhin ollut, joten tyydyin pukeutumaan vaatekaappini erikoisimpiin vaatteisiin. Asusta tuli siis erittäin rock-henkinen, jota maustoin vielä kaulapannalla, ketjuilla, korkeilla niittikoroilla ja vahvalla meikillä (joka tosin oli hillitympi kuin suomen koulumeikkini...).

 

Tauon päätyttyä juoksimme saliin kauheassa kiireessä, yritellen peittää asumme koulupuvun osilla. Vaatteet saatiin piiloon, mutta mustaksi maalatut silmät ja tummanpunaiset huulet saivat jo etukäteen kiitettävästi katseita ja tuttuja kawaii huutoja. Seurasimme muiden esityksiä omaa odotellessamme ja kun vihdoin oli aika hiipiä lavan taakse, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja jalkani tutisivat 15 sentin koroissani. En ollut tajunnut asuani suunnitellessani, että oikeasti kaikki tulisivat näkemään esityksemme. Koitin nykiä vesirajahamettani alemmas ja pelkäsin hieman rehtorin ja opettajien reaktiota, mutta nyt oli myöhäistä perääntyä.


Esirippu vedettiin syrjään ja musiikki alkoi soida. Jouduin hermoilemaan lähes koko esityksen ajan, sillä oma osuuteni koitti aivan viimeisenä. Luokkalaiseni hyppelehtivät lavalla ja heittelivät karkkia yleisöön ja jotkut tanssivatkin lyhyitä koreografioita. Sisäkköjä, nunna, enkeleitä, pukumiehiä, kundeja kiinalais tyyppisissä mekoissa (halkio lähes lantioon asti) ja paljon muuta. Juuri ennen omaa osuuttani kuusi kaveriani marssivat lavalle yläasteen seilorimekoissa, kaasunaamareissa ja erittäin aseistautuneina. Syntyi tappelu ja muut ampuivat Suzukin, koulun suurimman tytön, joka on koostaan ja huumoristaan johtuen myös varsin suosittu. Kaiuttimista kuuluvat ampumaäänet ja nytkähtelevä Suzuki sai yleisön nauramaan ja oli siinä itselläkin pokassa pitelemistä. Muut marssivat pois lavalta ja Suzuki jäi lavalle makaamaan kuolleena.


Seuraavaksi oli minun vuoroni ja yritin terästäytyä, vaikka jalkani olivatkin hyytelöä. Juontajanamme toimiva Mizuki kuulutti nauravalle yleisölle, että seuraavaksi lavalle tulee Iida, jolloin koulun kundit alkoivat huutaman aivan hulluna. Oma musiikkini, mikäs muukaan kuin gangnam style lähti soimaan ja kävelin jumputuksen tahdissa liioitellusti lanteitani keikutellen lavalle, mukamas tajuamatta että sinne olikin kuollut joku. Kun pääsin lavan keskikohdalle, huomasin Suzukin ja näyttelin kovin hämmästynyttä ja kiiruhdin tytön luo. Käsilläni sivelin kerran hänen selkäänsä ja Suzuki heräsi kuolleista ja nousi polvilleen ylös minuun katsoen, kädet ylhäällä rukoillen enkeliään. Itse levitin käteni ja kävelin aivan lavan reunalle yleisön (lue: poikien) huutaessa kuin järkensä menettäneenä. Oli äärimmäisen superstara fiilis, kun lavalla itseeni kohdistettujen valojen takia en nähnyt mitään, mutta kuulin hullua huutoa, joka peitti musiikin alleen. Lähettelin lentosuukkoja ja sain jätkät totaalisen villiintymään ja kuulin vain kuinka he huusivat nimeäni. Huudolta en kuullut musiikkia, joten en ollut varma missä vaiheessa minun kuului perääntyä. Kiire ei kuitenkaan ollut, joten paistattelimme Suzukin kanssa parrasvaloissa ehkä turhankin pitkään, vaikka yritin viittoa muita palaamaan jo lavalle. Lopulta kumartelimme kaikki lavalla ja joku vielä tunki päähäni pupun korvat ja työnsi lavan etuosaan, jossa yritin olla näyttämättä nolostuneelta ja kumarsin vielä yksin ja lähetin parit lentosuukot huutavaan yleisöön.

 

 

 

 

pahoittelen kuvien olematonta laatua

Näytöksen jälkeen oli mahtava fiilis ja kehuja satoi joka puolelta, myös opettajilta ja rehtorilta, vaikka olinkin aluksi hieman pelännyt heidän suhtautumistaan. Olin kovin hämmentynyt saamastani huomiosta, mutta en väitä ettenkö olisi nauttinut siitä. Päivä oli uskomaton, mutta iltaa kohden muuttui raivoisaksi tappeluksi mokkapalojen kanssa. Kuka on oikeasti niin tyhmä, että yrittää vaahdottaa voita ja sokeria?

 

D A Y  2

Mokkapalojen kanssa painittua yöllä kello puoli kahteen asti, ei kauheasti naurattanut herätä puoli kuudelta. Oli kuitenkin pakko, sillä teeseremonian opettaja oli pyytänyt meitä saapumaan koululle kello seitsemältä. Miksi? Pukeutumaan kimonoihin! Vaikka olin erittäin väsynyt edellisen päivän jännittämisestä ja yöllisestä leipomatuokiosta, olin silti innoissani koittavasta päivästä. Sain pukeutua upeaan kimonoon ja tarjoilla teetä vierailijoille.


Ensimmäisenä päivänä ulkopuolisia vieraita ei kovin montaa tullut, mutta nyt koulu täyttyi oppilaiden perheenjäsenistä ja ystävistä. Ensimmäiset tarjoilut jännittivät todella paljon, mutta lopulta homma hoitui helposti. Itselleni vaikein osuus oli lause, joka piti sanoa kun vieras oli juonut teensä ja kävin hakemassa kipon pois. Koittakaapas itse sanoa 'osage sasete itadakimasu', kun sydän pamppailee ja kurkku on kuiva. Siitä tulee helposti "osasheshishuumasu" tai "osageshisshunsu" tai "osagesasesusesatetitadakimau". Suurimmalta osin sain lausuttua tuon oikein, mutta kyllä pari kertaa tuli sihistyä jotain ihan kummallista.

nauratti kun okasan otti samalla kuvaa :D on musta tullut kyllä aika pallopää...

Kahden tunnin ahkeran tarjoilun jälkeen teeseremonian piste päätti palvelunsa. Takaisin koulupukuun vaihdettuamme (rennon päivän vuoksi lisättiin myös hieman meikkiä ja rullattiin hametta normaalia ylemmäs) lähdimme kiertelemään koulua ja katsastamaan luokkien tapahtumia. Ostelin design luokkien tekemiä postikortteja, kävin mekaniikkalaisten kummitustalossa kiljumassa, söin yakisobaa, pelleilin kavereiden kanssa jne. Päivän aikana valehtelematta vähintäänkin parikymmentä henkeä tuli kinuamaan yhteiskuvaa. Suurin osa oli tuttuja koulusta, mutta myös muutamia kavereiden kavereita, opettajia ja iltakoululaisia tuli pyytämään yhteiskuvaa.

 

sisäpihalla soitti orkesteri

 

 

 

valokuva klubin näyttelystä. oikealla alhaalla on mun ottama kuva

kaveri maalasi mut :D

 

Kokonaisuudessaan kulttuurifestivaalit olivat mahtava tapahtuma ja kokemus, ei tuollaiseen pääse osaksi ihan joka päivä. Jäi ihania muistoja! Jos mahdollista, aion ensi vuonna ehdottomasti tulla takaisin Japaniin bunkasain aikaan!

BUNKASAI osa 1

Japanissa kouluvuoden ehdoton kohokohta on jokasyksyinen bunkasai eli kulttuurifestivaali, joka kestää kaksi päivää. Tässä postauksessa kerron hieman valmisteluista, osassa 2 itse tapahtumapäivistä.

Minkälainen tapahtuma on bunkasai? Jokainen luokka ja usein myös klubi järjestää jonkinlaista tapahtumaa jompana kumpana tai molempina päivinä. (Ilmeisesti) Joka vuosi tapahtumalla on eri teema, jonka ympärille juhlaa lähdetään järjestämään. Tällä kertaa koulumme teema oli "YUI" eli You Unite I. Ensimmäisenä päivänä juhlasalissa esitetään erilaisia esityksiä, kuten pieniä näytelmiä ja tanssi- tai lauluesityksiä. Toisena päivänä luokka järjestää omassa luokkahuoneessaan vieraille viihdykettä. Erilaisia kahviloita, kummitustaloja, kirpputoria, taidenäyttelyitä jne.




Design kolmosluokkalaisten tekemä mainosjuliste festivaaleista  laatu -.-

Valmisteluihin meni koko viikko. Joka päivä viimeiset kaksi tuntia oli omistettu bunkasain valmisteluille. Ilmassa pystyi tuntea jännityksen, kaikki olivat innoissaan tapahtumasta ja panostivat täysillä siihen mitä olivat tekemässä. Koululla tehtiin suursiivous ja kaikilla riitti työtä. Koulu kuhisi kuin muurahaispesä kun kaikki juoksentelivat ympäriinsä yrittäen saada tehtävänsä ajoissa valmiiksi. Toiset askartelivat, toiset siivosivat tai harjoittelivat esityksiä.

Design osastolle järjestettiin suuri näyttely kaikista sinä vuonna tehdyistä töistä ja sitä varten tois- ja kolmasluokkalaisten taidehuoneiden seinä avattiin, jotta saatiin suuri avara tila kaikille töille. Sen lisäksi, että töiden ripustamiseen meni aikaa, piti muunmuassa lattiasta hinkata rätillä kaikki maalitahrat pois.

 

tältä seinältä löytyi myös kolme mun tekemää työtä :)

product design tuntien aikaansaannoksia
 

mun suunnittelema & valmistama kuppi! alla lukee "iida suomi"
 

 

 

alimman rivin kolmas vasemmalta on mun!

Olen alkanut nauttimaan kouluelämästä niin paljon, että nykyään yritän keksiä mitä tahansa tekosyitä jäädäkseni koululle tuntien jälkeen. Opiskelun jälkeen ei ole mitään parempaa kuin rentoutua jutellen ja läppää heitellen kavereiden ja opettajien kanssa. Bunkasai antoikin mainion syyn jäädä koululle, joten aina tuntien jälkeen menin designmaikkojen huoneeseen pyytämään töitä. Pääsin asettelemaan maalauksia taustapahveilleen ja ripustamaan seinille, teippaamaan kankaita pöytiin ja seiniin kiinni, kasaamaan välisermejä ja imuroimaan, näin muutaman mainitakseni. Samalla pidettiin hauskaa opettajien kanssa ja palkaksi nämä aina tarjosivat pullaa, karkkia, jäätelöä... Vaihtarikilot sen kun vaan lisääntyy ja lisääntyy!

Meidän luokkamme, design 2, järjesti ensimmäisenä päivänä muotinäytöksen, jota voisi tosin myös kuvailla karkinjakuutilaisuudeksi tai piennäytelmäksi. Itse olin näytöksen tähti (en viitsinyt kieltäytyä kunniasta) ja sain yleisön (sähkö- ja mekaniikkapuolen pojat) villiintymään.

Toisena päivänä luokkahuoneessamme oli myyjäiset. Monet tekivät itse käsin kaikenlaista myytävää. Hienoa ja todellakin maksamisen arvoista tavaraa! Tyylikkäitä hiuslenksuja, kangaskasseja, joihin olivat suunnitelleet painokuviot, "tatuointi"sukkahousuja, eli ihonvärisiä sukkahousuja, joihin erityisillä tusseilla piirsivät kuvioita, rintamerkkejä, postikortteja, leivos-kännykkäkoruja ja paaaljon muuta.

Avaimenperiä operoimassa

  Luokkamme myi myös omatekemiämme herkkuja sekä erilaisia juotavia ja maissikeittoa. Lupauduin itsekin leipomaan jotain kysyttäessä, ja tekemäni mokkapalat katosivatkin todella nopeasti (kun viereen kirjoitettiin lapulle "iidan suomalainen suklaakakku"). En itse kuitenkaan ollut paikalla, sillä teeseremonia klubilla oli omaa ohjelmaa.

 

meidän luokan valmistelua! huomaa pimeys, kaikki olivat edellisenä iltana paikalla vielä ilta kahdeksaan asti (mikä ei tosin ole normaalipäivinäkään harvinainen kotiinlähtöaika)

Järjestelyt olivat olennainen osa hauskuutta. Kaikki yhdessä innoissaan osallistuivat valmisteluihin. Oma viikkoni kului jo aiemmin mainitun design maikkojen auttamisessa, muotinäytöksen vaatteiden ja koordinaation sekä oman lava-aikani musiikin pähkäilyssä, sekä mokkapalojen kanssa painimisessa. Koulupäivän jälkeen kun umpi väsyneenä alkaa illalla/yöllä leipomaan muille myytävää herkkua, totta kai jotain on pakko mennä pieleen. Omituistahan olisi jos tuollaisessa tilanteessa kaikki menisivät heti just niin kuin pitääkin. Johtuikohan väsymyksestä vai suomenkielen ymmärtämisen heikentymisestä vai molemmista, että vaikka luin ohjeen vähintäänkin tusinan kertaa ennen kuin tein yhtään mitään, onnistuin silti kahdesti tekemään saman typerän mokan. Yritin vatkata sokerista ja margariinista vaahtoa! Minä, joka kotonakin usein leivon, poljin jalkaani ja kirosin japanin sokeria, kun luulin vian olevan siinä. Sitten kun tuhannen kerran luen ohjeen, tajuan että munahan se oli jota piti alkaa vatkaamaan. (Kuullostaako toi vähän härskiltä?) Mutta kappas! Olin käyttänyt kaiken margariinin mokaillessani! Eli siis pyörän selkään klo 11 illalla ja kohti lähikauppaa ostamaan totaalisen ylihintaista margariinia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, sain leipomuksistani myöhemmin kehuja niin oppilailta kuin opettajiltakin.

 

sisäpihan valmistelut käynnissä

Design ekaluokkalaisten kuvisluokka, johon on tuotu meidän kakkosten pulpetit (huomaa pinoissa vasemmalla), kotiluokan ja kuvisluokan tavarat + valmisteluihin tarvittavat rojut. Mun koulupuvun bleiseri katos tonne neljäks päiväks vaikka kaikki koitti löytää sitä. :D

 

 

Coming soon, bunkasai osa 2!

ps. muuttuuko teilläkin tuo yläbanneri mystisesti mustaksi??

Avautuminen

Nyt rakkaat lukijani, varautukaa angstiin. Aluksi ajattelin etten viitsi paskasta viikostani edes kirjoittaa, mutta kai se olisi epäreilua niitä kohtaan, jotka kenties suunnittelevat vaihtovuotta ja haluavat mahdollisimman realistisen kuvan vaihtariudesta. No vaihtariuteen kuuluu myös surkeita aikoja, joten tästä saatte.


13-17.10.


Jos muistatte vielä jostain aiemmasta kirjoituksesta, okaasan suuttui siitä kun illalla lähdin ystäväni luokse grillaamaan tämän perheen kanssa. Noh, seuraavana aamunaki tämä oli vielä vihainen, eikä vastannut mitään, vaikka yritin kysellä mitä olen tehnyt ja pahoittelin mahdollista mokaamistani. Illalla sitten koin ensimmäisen usein kuulemani ja paljon pelkäämäni "nyt istutaan alas ja jutellaan" -hetken. Olin jo valmiiksi hemmetin väsynyt ja ärsyyntynyt okaasanin mököttämiseen ja sitten mut istutetaan pöydän ääreen ja alkaa saarna. Japanissa ei lähdetä iltaisin mihinkään, vaan pysytään kotona perheen kanssa ja opiskellaan. Okei, miksi annoit luvan lähteä? Enkös ole pysynyt tässä viimeiset puoli vuotta kotona perheen kanssa? Koskaan lähtenyt yhtään mihinkää.

Seuraavaksi alkoi saarna siitä miten en auta tarpeeksi kotitöissä. Pesen joka päivä kylpyammeen, siivoan viikottain oman huoneeni ja pesen aina lounasboksini ja astiani jos olen yhteisen ruokailun ulkopuolella syönyt jotain. Näistä on sovittu, näistä olen pitänyt kiinni (vaikka muutama inhimillinen unohtaminen on tapahtunutkin puolen vuoden aikana). Ilmeisesti mun pitäisi sanomatta ymmärtää tehdä jotain. Vähän vaikea alkaa yksin sähläämään mitään kodissa, joka loppujen lopuksi on vieras. Pitäisi myös auttaa ruuan tekemisessä ja siivoamisessa. Noh, ensimmäiset about 4 kuukautta kysyin päivittäin voinko auttaa. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koskaan ei rouva apua tarvinnut, joten lopetin kysymisen ja ajattelin että kyllähän tuo pyytää apua jos tarvitsee. Minkä virheen teinkään! Vaikka lähes joka ilta istun keittiön pöydän ääressä valmiina mihin tahansa minua pyydetäänkään, ei tainnut okaasan tajuta että en yksinkertaisesti osaa lukea ajatuksia.

Luulisi että jengi kuitenkin tajuaa, että olen ulkomaalainen enkä voi kaikkea automaattisesti ymmärtää. Raivostuttavaa että sanotaan toista kuin tarkoitetaan. Vaikka tarkistan monta kertaa, ei auta. Ei voi sanoa suoraan mitä tarkoittaa. Ja sitten suututaan. Varmaan okaasanillakin rankkaa, kun tyttö lähti toiselle puolen maapalloa ja työ on raskasta, mutta hemmetti tarviiko sitä muhun suuttumalla purkaa??

Saarnan jälkeen olin niin järkyttynyt mielestäni täysin epäreiluista syytöksistä, etten kyennyt sanomaan mitään muuta kuin "ymmärrän". Tunsin itseni niin tyhmäksi, sillä olin unohtanut kaiken mitä olin vuoden alussa lukenut ja opiskellut japanilaisesta kulttuurista ja siitä miten asioita ei sanota suoraan. Ja myöhemmin istutetaan kuuntelemaan saarnaa kaikesta mahdollisesta. Olin itse vihainen okaasanille koska hän oli minulle vihainen mielestäni täysin epäreilusta syystä. En ole japanilainen, en osaa japanilaiseen tapaan lukea ajatuksia. Miten hän voi suuttua minulle kulttuurien eroista johtuvasta väärinkäsityksesta??

Jaksoi se vielä mököttää mulle seuraavana päivänäkin. Sotkut ja vihanpito okaasanin kanssa sai mun kaikki muurit kaatumaan ja kasaantunut stressi vähän kaikesta ja väsymys muutenkin veti mut täysin alas. Koulu on ehkä paskin paikka patojen murtumiselle, koska siellä on niin paljon ihmisiä joiden et halua nähdä sun itkevän. Toisaalta taas paras, koska ihanat design osaston opettajat välittävät ja huolehtivat niin paljon ja sainpahan jollekin purkaa kaiken. Aluksi kirosin mielessäni kun piiloni design osaston takana aurinkoisilla (joskin pääni yllä leijui myrskypilvi) rappusilla paljastui, mutta ainakin löytäjäni oli lempiopettajani ja sain turvallisen olkapään jolle nyyhkyttää ja valittaa väsymystäni ja kokemaani vääryyttä.

Eräänä iltana muutaman päivän molemminpuolisen mökötyksen jälkeen jäisissä tunnelmissa kokattiin yhdessä okaasanin kanssa, oli olo niin heikko kuin olla voi. Siinä sitten kesken kaalin leikkuun tunsin kuinka eivät jalat enää kanna ja taju lähti. Heräsin riisinkeittimen vierestä, luultavasti vain paria sekuntia myöhemmin, hätääntyneen okaasanin ravisteluun. Oli aika kummallinen kokemus, ensimmäistä kertaa ikinä kun pyörryin. Oli vielä syödessä todella heikko ja voimaton olo, hyvä kun pysyi puikot käsissä. Tiedä sitten löinkö pääni, vai mitä, mutta pian alkoi kuitenkin hervoton nauraminen. Huomasin tuijottavani seinää typerä virne päällä, nauravani kalenterin numeroille ja omille käsilleni. Okaasan luuli että olen juonut sakea! :D Noin tunnin päästä olin kuitenkin normaali, joskin väsynyt, itseni. Positiivista pyörtymisessä oli se, että rikkoi mukavasti jäitä okaasanin kanssa ja lopulta kaikki oli hyvin ja välimme palautuivat normaaleiksi. Juteltiin molemmat puhelimessa mun AFS:n liason personille ja näin saatiin sotkut selvitettyä ja molemmat ymmärtämään toisiaan.


Voitte olla varmoja, että nykyään muistan aina tehdä tehtäväni ja kysyä tarvitseeko okaasan apua.

_____________________________________________________________

Lisäksi harmittaa, turhauttaa ja suututtaa se, että ihan ensimmäisistä kouluviikoistani lähtien on kaverit hokeneet "mennään purikuraan, mennää shoppailemaan, karaokeen, huvipuistoon, leikkimään, tuu käymään mun kotona!". Mutta kuinka olla? Lopulta kenelläkään ei ole aikaa koskaan tehdä yhtään mitään. Seitsemän kuukautta olen noita tyhjiä lupauksia ja ehdotuksia kuunnellut. Joskus päivää jo sovittu, mutta aina perutaan. Aina ollaan koulun klubeissa iltamyöhään ja viikonloput myös. Tiedän, eivät he velvollisuuksilleen mitään mahda, mutta harmittaa silti. Ennen tänne tuloa kuvittelin päässäni että vaihtovuoteni kuluu mukavasti kavereiden kanssa hengaillessa. Mutta ei. Ei tosiaankaan. Onko vika mussa? Eikö kukaan lopulta haluakaan lähteä mun kanssa mihinkään? Ei kai näillä AINA voi olla jotain muuta? Ärsyttää!! Tietysti koulussa vietetään kavereiden kanssa aikaa, mutta ei se ole sama asia. :( Olisin iloinen jos nyt edes pari kertaa pääsisi ulos kavereiden kanssa.

MIKSI mun pitää kauheessa flunssassakin raahautua kouluun, kun kaiken järjen mukaan siinä kunnossa jäädään kotiin lepäämään!

MIKSI kaikesta pitää tehdä niin iso juttu koulussa? Jos yksi oppilas on polttanut tupakkaa, koko koululle saarnataan ja huudetaan sylki suusta lentäen naama punaisena. Miksi koulu puuttuu kaikkeen? Miten ne jaksaa?

MIKSI opettajat saa koulussa kulkea huivi kaulassa ja takki päällä ja sitten oppilailta kielletään bleiserin alta villapaita, vaikka sisälläkin on todella kylmä?

Ketuttaa.

Kyudou + Saga

Long time, no write. Eiköhän se ole oikeastaan myös aika positiivinen asia, että olen vihdoin niin ihanan kiireinen, ettei ole aikaa kirjoitella. Ja nyt sitten aiheet kasautuneet ja niiden läpi pitäisi rämpiä. Suurin tapahtuma viime aikoina on ollut bunkasai eli koulun kulttuurifestivaalit. Yksi Japanin kouluvuoden kohokohdista! Oli kyllä aivan mahtavaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt hypätään vielä takaisin lokakuuhun!


20 & 21.10. viikonloppu Kyudou

Kuten olen kertonutkin, olen aloittanu japanilaisen jousiammunnan kyudoun. Vihdoin löysin lajin, jonka harjoituksia ennen en ala etsimään syitä luistaa tunnista. On tullut käytyä läpi tanssit, telinevoimistelut, miekkailut jne. Kaikista edellämainituista pidin, mutta tuntia ennen löytyi aina mystisiä vaivoja, kuten kipeä kantapää ja särkevä selkä. Jos harjoituksiin raahauduin, kelloa tuli vilkuiltua koko ajan. "Jes, enää puoli tuntia. Hohoo vielä 10 minuuttia!!" Mutta ei kyudoussa! Harjoituksia odotan innolla enkä kotiin haluaisi lähteä. Hirveä hinku tulla paremmaksi ja paremmaksi.


Eräänä viikonloppuna lähdin siis kannustamaan ja auttamaan opettajiani ja muita saman pikkuruisen kyudou paikan jäseniä prefektuurin kisoihin. Lajin vaikeutta osoittaa se miten vuosia sitä harjoittaneet opettajanikaan eivät kovin montaa kertaa maalitauluun osuneet. Menestystä mitattiin kyllä, mutta tapahtumassa ei ollut oikein kisan tuntua. Ystävien keskinen kokoontuminen ehkäpä. Kaikki olivat tuttuja keskenään ja toisten suorituksille hurrattiin eikä jupistu kirouksia jos joku onnistui paremmin. Kenties vain ajatuksissa. :D

 

Oma osuuteni oli aika pieni, roikuin lähinnä perässä ja kantelin kamoja. Mutta oli kyllä aikaisin heräämisen arvoista! Kyudou on kyllä hienoa katseltavaa. Kun tulen takaisin Suomeen, aion ehdottomasti jatkaa. Kyllä musta tulee vielä Suomen mestari! :D


Kisojen jälkeen lauantaina menimme jäätelölle. Mutta eipä ollutkaan ihan mikä tahansa jäätelö. Se oli SUURI ja siinä oli ihan KAIKKEA. Vanilja-jäätelöä, viinirypäle-jäätelöä, päärynää, vohvelia, kirsikoita, pockyja, kermavaahtoa, appelsiinia, muroja, vanukasta, marjasorbettia, suklaakastiketta, suklaakeksin palasia... Varmaan turha sanoakaan että oli aivan jumalaisen herkullista. Varokaa kuolaamasta näppäimistöillenne!

Jäätelön jälkeen käytiin tapaamassa sensein tuttuja, jotka olivat järjestämässä seuraavan viikon festivaaleja, joissa ammuttiin jousella hevosen selästä. Nähtiin vähän harjoituksia! Taitavia heppuja ja heppoja. Oli kiva viikonloppu.

　

23.10. tiistai Saga

Tiistaina heräsin aikaisemmin kuin olisin tykännyt, mutta olin lupautunut auttaa taideklubia, joka muiden prefektuurien tapaan vei töitään Sagaan näyttelyyn. Sensei oli kysynyt haluanko tulla mukaan, sillä sinne oli kuulemma tulossa myös eräs toinen suomalainen vaihtari. No eipä mulla mitään sitä vastaankaan ollut, joten tiistai aamuna opettajan kyydillä luokkatoverini Suzukin kanssa lähdettiin prefektuurin pääkaupunkiin.


Erittäin aikaisen aamun kiireessä unohdin obentoni kotiin, mutta ihana senseini heitti mut vielä myöhemmin markettiin ostamaan lounasta. Koko päivä oli erittäin kiireinen ja työhöni kuului enimmäkseen taulujen siirtäminen paikasta A paikkaan B ja vielä uudestaan paikkaan A ja sen jälkeen pisteeseen C. Ohjelmassa oli myös taulujen seinälle ripustamista ja koukkujen kiinnittelyä. Työn touhussa päivä meni nopeasti, mutta oli todella hauskaa kavereiden ja opettajien kanssa. Sen suomalaisen vaihtarinkin tapasin ja kerkesi siinä muutaman sanan vaihtaa. Huomasin että vaikka kirjoittaessa suomenkileni on mielestäni ihan normaalia, oli puhuttuna se vähän haastavaa. :D Takeltelin sanoissani ja jouduin miettimään sanavalintoja ennen suun avaamista, aivan kuin uutta kieltä olisin puhumassa. Ja silti lauseet suusta päästettyäni tajusin että onpas kömpelöä suomenkieltä. :D


Kun neljältä päivä päättyi, lähdettiin kahden kaverin kanssa hengailemaan ostoskeskukseen ennen junalle lähtöä. Ihana Morimori-sensei tarjoutui viemään meidät sinne autollaan. Koitettiin kinua senseitäkin kanssamme purikuraan, mutta herra totesi "Papa chotto oshigoto" eli papalla vähän töitä. Kuoltiin totaalisesti nauruun ja tuosta lausahduksesta tulikin päivän hokema.


Pyörittiin kauppakeskuksessa ja kun klo 18:05 oltiin suuntaamassa purikuraan, tuli pelialueen henkilökunnan neiti häätämään meidät pois, sillä kuuden jälkeen ei sinne koulupukuisilla ollut mitään asiaa. Siis häh ei päästy ottamaan kuvia! Jossain oikeassa peliluolassa tuon voisi ymmärtääkin, mutta haloo, paikka oli täynnä lasten pelejä ja niitä koneita missä voi kouralla yrittää napata pehmolelua yms. Samaan aikaan tulleet kaksi muuta koululaista kävivät vessassa vaihtamassa vaatteita ja palasivat purikuraan, mutta eihän meillä mitään vaihtovaatteita ollut.


Vähän yli tunnin random hengailun jälkeen lähdimme juna-asemalle. Kaverit kuitenkin mokasivat laitureiden kanssa niin että myöhästyimme junasta ja jouduimme odottelemaan seuraavaa yli puoli tuntia. Kun junamme sitten tuli, soitti samaan aikaan Higashi-sensei Suzukille ja kyseli missä olemme. Hypättiin pois junasta Suzukin kanssa ja pääsimme kotiin sen saman opettajan kyydillä, joka oli meidät Sagaan tuonutkin. Ei siinä mitään, mielestäni päivän yksi kohokohtia oli nuo matkat, sillä kaverin ja maikan kanssa juttelu ja läpän heitto oli mahtavaa. Oli jo todella myöhä, olin nälkäinen ja kotiin melkein kaksi tuntia matkaa, joten ihana Higashi-sensei antoi minulle onigirinsa. Miten japanissa opettajat ovat niin ihania? Jälleen kerran mahtava päivä. :)