BUNKASAI osa 2

D A Y  1


2.11. perjantai aamuna heräsin väsyneenä. Yö oli mennyt jännittäessä ja käyden pään sisällä läpi uudestaan ja uudestaan kaikki mitä piti muistaa. Ei kai mitään vain ollut unohtunut? Miten kävelen lavalla? Entä jos kaadun korkeilla koroillani? Entä jos rehtori suuttuu aivan liian lyhyestä hameestani?


Kulttuurifestivaalien ensimmäinen päivä kului juhlasalissa erilaisten esitysten parissa. Aamupäivä oli omistettu "virallisille" esityksille ja iltapäivä vähän rennommassa tunnelmassa luokkien järjestämille esityksille. Festivaalit lähtivät käyntiin rehtorin puheella, jota seurasi uskomattoman hieno koulun orkesterin konsertti. He soittivat paljon kuuluisia anime-elokuvien biisejä, kuten mononoken tunnusmusiikin. Klassisenkin musiikin ystävänä nautin konsertista kovasti, vaikka mekaniikkapuolen pojat kehtasivatkin käyttäytyä kuin helvetin apinat ja pulista ja naureskella kesken toisten esityksen.


Kuulimme myös kesälomalla Saksassa vierailleiden oppilaiden kertomuksen kokemuksistaan, sekä pientä dokumenttia viime vuoden tsunamin tuhoista ja kuinka alueella asuneiden elämä on muuttunut.

Kun aamupäivän tilaisuus oli ohi, juoksimme kiiressää syömään lounaan ja valmistautumaan omaan esitykseemme, muotinäytökseen. Pukeuduttiin asuihimme, jotka jokainen toi kotoaan, meikattiin ja laitettiin hiuksia. Asun sai päättää itse, jotkut pukeutuivat naamiaisasuihin ja jotkut yksinkertaisesti tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Moni pukeutui meido eli sisäkkö tyyliseen mekkoon. Suurin osa pojista pukeutui naiseksi ja pisti vielä peruukinkin päähän. Itselläni ei mitään aineksia cosplayhin ollut, joten tyydyin pukeutumaan vaatekaappini erikoisimpiin vaatteisiin. Asusta tuli siis erittäin rock-henkinen, jota maustoin vielä kaulapannalla, ketjuilla, korkeilla niittikoroilla ja vahvalla meikillä (joka tosin oli hillitympi kuin suomen koulumeikkini...).

 

Tauon päätyttyä juoksimme saliin kauheassa kiireessä, yritellen peittää asumme koulupuvun osilla. Vaatteet saatiin piiloon, mutta mustaksi maalatut silmät ja tummanpunaiset huulet saivat jo etukäteen kiitettävästi katseita ja tuttuja kawaii huutoja. Seurasimme muiden esityksiä omaa odotellessamme ja kun vihdoin oli aika hiipiä lavan taakse, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja jalkani tutisivat 15 sentin koroissani. En ollut tajunnut asuani suunnitellessani, että oikeasti kaikki tulisivat näkemään esityksemme. Koitin nykiä vesirajahamettani alemmas ja pelkäsin hieman rehtorin ja opettajien reaktiota, mutta nyt oli myöhäistä perääntyä.


Esirippu vedettiin syrjään ja musiikki alkoi soida. Jouduin hermoilemaan lähes koko esityksen ajan, sillä oma osuuteni koitti aivan viimeisenä. Luokkalaiseni hyppelehtivät lavalla ja heittelivät karkkia yleisöön ja jotkut tanssivatkin lyhyitä koreografioita. Sisäkköjä, nunna, enkeleitä, pukumiehiä, kundeja kiinalais tyyppisissä mekoissa (halkio lähes lantioon asti) ja paljon muuta. Juuri ennen omaa osuuttani kuusi kaveriani marssivat lavalle yläasteen seilorimekoissa, kaasunaamareissa ja erittäin aseistautuneina. Syntyi tappelu ja muut ampuivat Suzukin, koulun suurimman tytön, joka on koostaan ja huumoristaan johtuen myös varsin suosittu. Kaiuttimista kuuluvat ampumaäänet ja nytkähtelevä Suzuki sai yleisön nauramaan ja oli siinä itselläkin pokassa pitelemistä. Muut marssivat pois lavalta ja Suzuki jäi lavalle makaamaan kuolleena.


Seuraavaksi oli minun vuoroni ja yritin terästäytyä, vaikka jalkani olivatkin hyytelöä. Juontajanamme toimiva Mizuki kuulutti nauravalle yleisölle, että seuraavaksi lavalle tulee Iida, jolloin koulun kundit alkoivat huutaman aivan hulluna. Oma musiikkini, mikäs muukaan kuin gangnam style lähti soimaan ja kävelin jumputuksen tahdissa liioitellusti lanteitani keikutellen lavalle, mukamas tajuamatta että sinne olikin kuollut joku. Kun pääsin lavan keskikohdalle, huomasin Suzukin ja näyttelin kovin hämmästynyttä ja kiiruhdin tytön luo. Käsilläni sivelin kerran hänen selkäänsä ja Suzuki heräsi kuolleista ja nousi polvilleen ylös minuun katsoen, kädet ylhäällä rukoillen enkeliään. Itse levitin käteni ja kävelin aivan lavan reunalle yleisön (lue: poikien) huutaessa kuin järkensä menettäneenä. Oli äärimmäisen superstara fiilis, kun lavalla itseeni kohdistettujen valojen takia en nähnyt mitään, mutta kuulin hullua huutoa, joka peitti musiikin alleen. Lähettelin lentosuukkoja ja sain jätkät totaalisen villiintymään ja kuulin vain kuinka he huusivat nimeäni. Huudolta en kuullut musiikkia, joten en ollut varma missä vaiheessa minun kuului perääntyä. Kiire ei kuitenkaan ollut, joten paistattelimme Suzukin kanssa parrasvaloissa ehkä turhankin pitkään, vaikka yritin viittoa muita palaamaan jo lavalle. Lopulta kumartelimme kaikki lavalla ja joku vielä tunki päähäni pupun korvat ja työnsi lavan etuosaan, jossa yritin olla näyttämättä nolostuneelta ja kumarsin vielä yksin ja lähetin parit lentosuukot huutavaan yleisöön.

 

 

 

 

pahoittelen kuvien olematonta laatua

Näytöksen jälkeen oli mahtava fiilis ja kehuja satoi joka puolelta, myös opettajilta ja rehtorilta, vaikka olinkin aluksi hieman pelännyt heidän suhtautumistaan. Olin kovin hämmentynyt saamastani huomiosta, mutta en väitä ettenkö olisi nauttinut siitä. Päivä oli uskomaton, mutta iltaa kohden muuttui raivoisaksi tappeluksi mokkapalojen kanssa. Kuka on oikeasti niin tyhmä, että yrittää vaahdottaa voita ja sokeria?

 

D A Y  2

Mokkapalojen kanssa painittua yöllä kello puoli kahteen asti, ei kauheasti naurattanut herätä puoli kuudelta. Oli kuitenkin pakko, sillä teeseremonian opettaja oli pyytänyt meitä saapumaan koululle kello seitsemältä. Miksi? Pukeutumaan kimonoihin! Vaikka olin erittäin väsynyt edellisen päivän jännittämisestä ja yöllisestä leipomatuokiosta, olin silti innoissani koittavasta päivästä. Sain pukeutua upeaan kimonoon ja tarjoilla teetä vierailijoille.


Ensimmäisenä päivänä ulkopuolisia vieraita ei kovin montaa tullut, mutta nyt koulu täyttyi oppilaiden perheenjäsenistä ja ystävistä. Ensimmäiset tarjoilut jännittivät todella paljon, mutta lopulta homma hoitui helposti. Itselleni vaikein osuus oli lause, joka piti sanoa kun vieras oli juonut teensä ja kävin hakemassa kipon pois. Koittakaapas itse sanoa 'osage sasete itadakimasu', kun sydän pamppailee ja kurkku on kuiva. Siitä tulee helposti "osasheshishuumasu" tai "osageshisshunsu" tai "osagesasesusesatetitadakimau". Suurimmalta osin sain lausuttua tuon oikein, mutta kyllä pari kertaa tuli sihistyä jotain ihan kummallista.

nauratti kun okasan otti samalla kuvaa :D on musta tullut kyllä aika pallopää...

Kahden tunnin ahkeran tarjoilun jälkeen teeseremonian piste päätti palvelunsa. Takaisin koulupukuun vaihdettuamme (rennon päivän vuoksi lisättiin myös hieman meikkiä ja rullattiin hametta normaalia ylemmäs) lähdimme kiertelemään koulua ja katsastamaan luokkien tapahtumia. Ostelin design luokkien tekemiä postikortteja, kävin mekaniikkalaisten kummitustalossa kiljumassa, söin yakisobaa, pelleilin kavereiden kanssa jne. Päivän aikana valehtelematta vähintäänkin parikymmentä henkeä tuli kinuamaan yhteiskuvaa. Suurin osa oli tuttuja koulusta, mutta myös muutamia kavereiden kavereita, opettajia ja iltakoululaisia tuli pyytämään yhteiskuvaa.

 

sisäpihalla soitti orkesteri

 

 

 

valokuva klubin näyttelystä. oikealla alhaalla on mun ottama kuva

kaveri maalasi mut :D

 

Kokonaisuudessaan kulttuurifestivaalit olivat mahtava tapahtuma ja kokemus, ei tuollaiseen pääse osaksi ihan joka päivä. Jäi ihania muistoja! Jos mahdollista, aion ensi vuonna ehdottomasti tulla takaisin Japaniin bunkasain aikaan!