Avautuminen

Nyt rakkaat lukijani, varautukaa angstiin. Aluksi ajattelin etten viitsi paskasta viikostani edes kirjoittaa, mutta kai se olisi epäreilua niitä kohtaan, jotka kenties suunnittelevat vaihtovuotta ja haluavat mahdollisimman realistisen kuvan vaihtariudesta. No vaihtariuteen kuuluu myös surkeita aikoja, joten tästä saatte.


13-17.10.


Jos muistatte vielä jostain aiemmasta kirjoituksesta, okaasan suuttui siitä kun illalla lähdin ystäväni luokse grillaamaan tämän perheen kanssa. Noh, seuraavana aamunaki tämä oli vielä vihainen, eikä vastannut mitään, vaikka yritin kysellä mitä olen tehnyt ja pahoittelin mahdollista mokaamistani. Illalla sitten koin ensimmäisen usein kuulemani ja paljon pelkäämäni "nyt istutaan alas ja jutellaan" -hetken. Olin jo valmiiksi hemmetin väsynyt ja ärsyyntynyt okaasanin mököttämiseen ja sitten mut istutetaan pöydän ääreen ja alkaa saarna. Japanissa ei lähdetä iltaisin mihinkään, vaan pysytään kotona perheen kanssa ja opiskellaan. Okei, miksi annoit luvan lähteä? Enkös ole pysynyt tässä viimeiset puoli vuotta kotona perheen kanssa? Koskaan lähtenyt yhtään mihinkää.

Seuraavaksi alkoi saarna siitä miten en auta tarpeeksi kotitöissä. Pesen joka päivä kylpyammeen, siivoan viikottain oman huoneeni ja pesen aina lounasboksini ja astiani jos olen yhteisen ruokailun ulkopuolella syönyt jotain. Näistä on sovittu, näistä olen pitänyt kiinni (vaikka muutama inhimillinen unohtaminen on tapahtunutkin puolen vuoden aikana). Ilmeisesti mun pitäisi sanomatta ymmärtää tehdä jotain. Vähän vaikea alkaa yksin sähläämään mitään kodissa, joka loppujen lopuksi on vieras. Pitäisi myös auttaa ruuan tekemisessä ja siivoamisessa. Noh, ensimmäiset about 4 kuukautta kysyin päivittäin voinko auttaa. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta koskaan ei rouva apua tarvinnut, joten lopetin kysymisen ja ajattelin että kyllähän tuo pyytää apua jos tarvitsee. Minkä virheen teinkään! Vaikka lähes joka ilta istun keittiön pöydän ääressä valmiina mihin tahansa minua pyydetäänkään, ei tainnut okaasan tajuta että en yksinkertaisesti osaa lukea ajatuksia.

Luulisi että jengi kuitenkin tajuaa, että olen ulkomaalainen enkä voi kaikkea automaattisesti ymmärtää. Raivostuttavaa että sanotaan toista kuin tarkoitetaan. Vaikka tarkistan monta kertaa, ei auta. Ei voi sanoa suoraan mitä tarkoittaa. Ja sitten suututaan. Varmaan okaasanillakin rankkaa, kun tyttö lähti toiselle puolen maapalloa ja työ on raskasta, mutta hemmetti tarviiko sitä muhun suuttumalla purkaa??

Saarnan jälkeen olin niin järkyttynyt mielestäni täysin epäreiluista syytöksistä, etten kyennyt sanomaan mitään muuta kuin "ymmärrän". Tunsin itseni niin tyhmäksi, sillä olin unohtanut kaiken mitä olin vuoden alussa lukenut ja opiskellut japanilaisesta kulttuurista ja siitä miten asioita ei sanota suoraan. Ja myöhemmin istutetaan kuuntelemaan saarnaa kaikesta mahdollisesta. Olin itse vihainen okaasanille koska hän oli minulle vihainen mielestäni täysin epäreilusta syystä. En ole japanilainen, en osaa japanilaiseen tapaan lukea ajatuksia. Miten hän voi suuttua minulle kulttuurien eroista johtuvasta väärinkäsityksesta??

Jaksoi se vielä mököttää mulle seuraavana päivänäkin. Sotkut ja vihanpito okaasanin kanssa sai mun kaikki muurit kaatumaan ja kasaantunut stressi vähän kaikesta ja väsymys muutenkin veti mut täysin alas. Koulu on ehkä paskin paikka patojen murtumiselle, koska siellä on niin paljon ihmisiä joiden et halua nähdä sun itkevän. Toisaalta taas paras, koska ihanat design osaston opettajat välittävät ja huolehtivat niin paljon ja sainpahan jollekin purkaa kaiken. Aluksi kirosin mielessäni kun piiloni design osaston takana aurinkoisilla (joskin pääni yllä leijui myrskypilvi) rappusilla paljastui, mutta ainakin löytäjäni oli lempiopettajani ja sain turvallisen olkapään jolle nyyhkyttää ja valittaa väsymystäni ja kokemaani vääryyttä.

Eräänä iltana muutaman päivän molemminpuolisen mökötyksen jälkeen jäisissä tunnelmissa kokattiin yhdessä okaasanin kanssa, oli olo niin heikko kuin olla voi. Siinä sitten kesken kaalin leikkuun tunsin kuinka eivät jalat enää kanna ja taju lähti. Heräsin riisinkeittimen vierestä, luultavasti vain paria sekuntia myöhemmin, hätääntyneen okaasanin ravisteluun. Oli aika kummallinen kokemus, ensimmäistä kertaa ikinä kun pyörryin. Oli vielä syödessä todella heikko ja voimaton olo, hyvä kun pysyi puikot käsissä. Tiedä sitten löinkö pääni, vai mitä, mutta pian alkoi kuitenkin hervoton nauraminen. Huomasin tuijottavani seinää typerä virne päällä, nauravani kalenterin numeroille ja omille käsilleni. Okaasan luuli että olen juonut sakea! :D Noin tunnin päästä olin kuitenkin normaali, joskin väsynyt, itseni. Positiivista pyörtymisessä oli se, että rikkoi mukavasti jäitä okaasanin kanssa ja lopulta kaikki oli hyvin ja välimme palautuivat normaaleiksi. Juteltiin molemmat puhelimessa mun AFS:n liason personille ja näin saatiin sotkut selvitettyä ja molemmat ymmärtämään toisiaan.


Voitte olla varmoja, että nykyään muistan aina tehdä tehtäväni ja kysyä tarvitseeko okaasan apua.

_____________________________________________________________

Lisäksi harmittaa, turhauttaa ja suututtaa se, että ihan ensimmäisistä kouluviikoistani lähtien on kaverit hokeneet "mennään purikuraan, mennää shoppailemaan, karaokeen, huvipuistoon, leikkimään, tuu käymään mun kotona!". Mutta kuinka olla? Lopulta kenelläkään ei ole aikaa koskaan tehdä yhtään mitään. Seitsemän kuukautta olen noita tyhjiä lupauksia ja ehdotuksia kuunnellut. Joskus päivää jo sovittu, mutta aina perutaan. Aina ollaan koulun klubeissa iltamyöhään ja viikonloput myös. Tiedän, eivät he velvollisuuksilleen mitään mahda, mutta harmittaa silti. Ennen tänne tuloa kuvittelin päässäni että vaihtovuoteni kuluu mukavasti kavereiden kanssa hengaillessa. Mutta ei. Ei tosiaankaan. Onko vika mussa? Eikö kukaan lopulta haluakaan lähteä mun kanssa mihinkään? Ei kai näillä AINA voi olla jotain muuta? Ärsyttää!! Tietysti koulussa vietetään kavereiden kanssa aikaa, mutta ei se ole sama asia. :( Olisin iloinen jos nyt edes pari kertaa pääsisi ulos kavereiden kanssa.

MIKSI mun pitää kauheessa flunssassakin raahautua kouluun, kun kaiken järjen mukaan siinä kunnossa jäädään kotiin lepäämään!

MIKSI kaikesta pitää tehdä niin iso juttu koulussa? Jos yksi oppilas on polttanut tupakkaa, koko koululle saarnataan ja huudetaan sylki suusta lentäen naama punaisena. Miksi koulu puuttuu kaikkeen? Miten ne jaksaa?

MIKSI opettajat saa koulussa kulkea huivi kaulassa ja takki päällä ja sitten oppilailta kielletään bleiserin alta villapaita, vaikka sisälläkin on todella kylmä?

Ketuttaa.