Nagasaki ja atomipommin tuhot

12.11. AFS Nagasaki
　

 

Edessä oli taas matka Nagasakiin, tällä kertaa AFS:n toimesta. Minun lisäkseni reissuun lähti vaihtarit Hongkongista, Italiasta ja Thaimaasta, sekä kolme AFSn työntekijää; chapter leader, oma liason personini Emi-sensei, sekä thaikkuvaihtarin lp. Pienen retkemme tarkoituksena oli oppia jotain atomipommista ja mitä se aiheutti Nagasakissa juuri ennen Japanin ja USAn sodan loppua ja sen jälkeenkin.

Ohjelmassa ensimmäisenä oli kuulla erään selviytyjän tarinaa tuosta kamalasta kokemuksesta. Olin yllättynyt kuinka hyvin ymmärsin, mutta kyllä Emin tulkkauskin tuli tarpeeseen. Ehkä kamalinta mitä olen koskaan kuullut, kyyneliltä ei vältytty ja tarinan puolessa välissä lähes kaikki meistä niiskuttelivat. Se ihana mummeli pyysi meitä kertomaan hänen tarinaansa eteenpäin kotimaissamme, joten ajattelin tänne nyt kirjoittaa mitä siitä muistan.

______________________________________________________________

Atomipommin pudotessa mummo oli kymmenvuotias. Hän asui setänsä ja tätinsä luona kahta vuotta nuoremman siskonsa kanssa, sillä heidän vanhempansa oli aiemmin tapettu Kiinassa. Kiinaan päätymisen syytä en muista, mutta mummo kertoi kuinka hänen (kolmevuotiaan) silmiensä edessä isältä sivallettiin pää irti, pistettiin pussiin ja näytettiin hänelle ja siskolleen; "tässä on teidän isänne". Kolme-vuotias oli kuitenkin liian pieni ymmärtämään tapahtunutta. Myöhemmin heidän setänsä tuli hakemaan lapset takaisin Japaniin ja elämään perheensä kanssa.

Sodan sytyttyä miehet lähtivat taistelemaan ja naiset, lapset ja vanhukset jäivät kotiin työskentelemään. Kaikesta oli pulaa, ja mikä ennen oli ruuan tähteitä ja hukkaosia (kuoret, kantapalat jne.) olivat nyt lähes ainoata mitä sai käsiinsä. Lapset kävivät edelleen koulussa, ilman kenkiä tosin ja kynien puutteessa vanhoja sanomalehtiä käärittiin rullalle ja niillä kirjoitettiin.

Jatkuvasti kuului sireenin ääni ja juostiin suojaan. Pienet lapset ja vauvat itkivät ymmärtämättä mitä tapahtuu. Monet sihisivät ja käskivät äitien hiljentää lapset, sillä muuten pommittajat kuulisivat missä on ihmisiä. (lentokoneeseen asti what?) Äidit yrittivät epätoivoisesti saada lapsiaan hiljaiseksi ja laittoivat kättään itkevien ja kiljuvien lasten suun päälle. Usein kuitenkin kävi niin, että kun lapsi lopulta hiljeni ja äiti päästi irti, nuokahti lapsen pää veltoksi. Äidit tappoivat vahingossa omia lapsiaan.

Eräänä päivänä isommassa kaupungissa työskennellyt isoveli toi uutisia pommista, joka oli tuhonnut kaiken. Hiroshimassa ihmiset ja talot olivat haihtuneet savuna ilmaan ja samaa pelättiin muuallekin. Muutaman päivän päästä tästä näin tapahtuikin myös Nagasakissa.

Sireeni ulvoi tuttuun tapaan ja tyttö juoksi siskonsa kanssa suojaan, sylissään tätinsä pieni vauva. Kaikki suojat olivat kuitenkin täynnä ja he joutuivat pakenemaan muualle (en muista minne). Tämä pommi oli kuitenkin erilainen. Se tuhosi kaiken. Lapset pysyivät suojassaan tunteja ja taas tunteja. Lopulta kun he uskaltautuivat ulos, oli näky järkyttävä. Talot olivat kadonneet, kaduilla oli mustaksi palaneita ruumiita ja vaikerrus kuului kaikkialla. Lapset menivät suojaan, jonne aina ennen pakenivat ja huomasivat nyt sen olevan pullollaan ruumiita. He yrittivät olla astumatta ruumiiden päälle, mutta huomasivat sen mahdottomaksi. Henkiin jääneet haahuilivat toivottomina kaduilla, monen iho täysin sulaneena ja riekaleina roikkuen, kesken kävelynsä kuolleena maahan kaatuen. Monilta olivat silmämunat sulaneet ja sokeina he yrittivät päästä eteenpäin tuhon keskellä. Useimmat yrittivät päästä joelle juomaan tai huuhtelemaan polttavia haavojaan. Harvat pääsivät sinnee asti ja ne jotka pääsivät, kuolivat veteen.

 

 

Lapset lähtivät etsimään kotiaan ja tätiään. Se ei ollut helppoa, sillä talot olivat kaikki tuhoutuneet. Lopulta he löysivät kotinsa rauniot ja niiden keskeltä tuntemattomaksi palaneen ruumiin, joka luultavasti oli heidän tätinsä. Myöhemmin he löysivät isoveljensä (serkkunsa) ja oleilivat hänen luonaan seuraavan yön. Lapset käpertyivät nukkumaan patjalle ja veli istui vauva sylissään keittiössä. Yön aikana isoveli kuitenkin kuoli ja lapsilla oli iso työ saada vauva irti kuolleen kankeasta otteesta.

 

Seuraavat päivät lapset yrittivät löytää vettä, syötävää ja suojaa henkensä pitimiksi. Muutaman päivän sisällä vauva kuoli, kuten useimmat räjähdyksestä selvinneet. Pian sota oli ohi ja paikalle ilmestyi amerikkalaisia sotilaita. Lapset hiipivät öisin sotilaiden roskaläjille, josta he löysivät paljon ruuanjämiä syötäväksi. Sotilaan nauroivat lapsille, eivätkä tehneet mitään auttaakseen.

 

Pian kertojan siskon vatsa alkoi mätänemään. Sisko pyysi heitä tekemään yhdessä itsemurhan, mutta tyttö ei suostunut, joten eräänä yönä sisko yksin heittäytyi junan alle. Pommin jälkeisinä aikoina noin 3-6 henkeä käveli junan alle päivittäin. Siskon kuoltua kertojamme oli siis aivan yksin. Hän myös useita kertoja seisoi junaraiteilla, mutta hyppäsi pois alta ennen junan tuloa. Hän halusi kuolla, mutta ei uskaltanut tappaa itseään.

Monen mutkan kautta hän päätyi elämään sukulaistensa luokse maaseudulle. Nykyään mummo kiertää useissa paikoissa kertomassa tarinaansa, ulkomailla asti. Vaikka pommista on yli 60 vuotta, joutuu hän edelleen viikottain käydä hoitamassa tuolloin saatuja vammojaan. Lähes kaikki hänen luistaan on korvattu.

Tarina oli järkyttävää kuultavaa. Kaikkea hänen kertomuksestaan en muista, mutta nyt kuitenkin tein mitä hän pyysi, kerroin sen eteenpäin.

__________________________________________________________

　

Tarinan kuunneltuamme ja vuolaasti kiiteltyämme (minä punakasvoisena ja meikit poskilla) siirryimme samassa rakennuksessa sijaitsevaan atomipommimuseoon.

 

 

Synkein ja vakavin mielin astuimme ulos auringon paisteeseen ja matkamme jatkui rauhanpuistoon ja rauhanpatsasta katsastamaan. Auringon paiste ja ystävien keskeinen hassuttelu sai kammottavat kuvat mielestä hetkeksi pois ja nautimme yhdessä loppupäivästä.

(ideana enkelin siivet)

 

 

Puiston jälkeen menimme läheiseen ostoskeskukseen syömään. Itse söin herkullista Nagasakin chanponia! Käytiin tietysti ottamassa myös purikurat ja pelailemassa pelejä pelihallissa. Samalla reissulla ostin myös edellisessä postauksessa mainitsemani laukun ja huivin.

Kaikenkaikkiaan oli hieno päivä ja opin paljon uutta. Kertomus oli kauhistuttava, mutta antoi paljon ajateltavaa. Kukaan ei saisi koskaan kokea tuollaista!

                                                   <3  PEACE & LOVE  <3