Japanilainen joulu

Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. Tai sitten ei! Ensimmäinen jouluni koskaan jossain muualla kuin Suomessa. Tätä joulua kuvasi hyvin se, etten muistanut koko juhlapäivää, ennen kuin joskus aamiaisen jälkeen telkkarissa joku puhui joulusta. Katseeni harhaili kalenteriin ja kysäisin otoosanilta mikä päivä tänään on. No jouluaattohan se olikin!


Lunta ei ole. Puissa on vihreitä lehtiä ja lämpötila on plussan puolella. Joulusiivousta ei ole tehty. Ei ole joulukuusta, eikä pakettejakaan sen alla, joita voisi tunnustella ja arvailla sisältöä. Jouluruokia ei ole. Koristeet rajoittuvat muutamaan Chikakon ala-asteella tekemään vessapaperirullajoulupukkiin eteisen hyllyköllä. Kynttilöitä ei polteta eikä talossa leijaile kanelin tuoksu. Ulkona on valoisaa peräti 12 tuntia vuorokaudessa. On se vähän kumma kun aurinko paistaa herätessä.


Ottaen huomioon, että Japani ei ole kristitty maa, on erikoista että joulua kuitenkin juhlitaan. Ihan vähän vain, mutta juhlitaan silti. Televisiosta tulee jouluisaa ohjelmaa, kaupoissa myydään joulukoristeita ja soitetaan joululauluja, sekä joulukakkukuvastot tipahtavat postiluukuista. Täällä jouluna pääosassa esiintyy joulukakku. Täysin ylimakea ja överikoristeltu kakku, tai kuten tänä vuonna perheessämme syötiin, lajitelma pieniä kakkupaloja.

 

 

 

 

 

Päivällä syötiin ihan normaalia karririisiä ja käytiin uniqlossa ostamassa otoosanille tuulitakkia. Löysin itselleni joululahjan miestenosaston alennuskopasta. Viininpunainen villapaita! Pehmoinen ja ihanan värinen paita oli miesten L kokoa ja muovisessa kääreessä. En siis voinut sovittaa sitä, mutta oletin sen olevan minulle lähes mekon kokoinen. Kuinka ollakaan! Se oli juuri sopiva. Olen siis Japanissa miesten L kokoa? Ihanaa. No ihan tyylikäs se on ja mielestäni arvokkaamman näköinen kuin seitsemän euroa.

                                                                      ps. en muokannut kuvaa, aurinko ja iphonen kamera tekivät sen

Shoppailtuamme palasimme kotiin ja katsoimme televisiosta taitoluistelua. Ilta tuli, skypetimme hieman Chikakon kanssa ja söimme jotain ihan tavallista. Koitin herätellä joulutunnelmaa soittamalla joululauluja, polttamalla kynttilöitä ja tarjoilemalla suomalaista kaneliteetä ja pipareita. No ei kyllä ihan toiminut, joulutunnelmaa ei ollut. :D Mutta ei se mitään, kokemus tämäkin ja eiköhän niitä suomalaisia jouluja ole edessä ihan riittämiin. Lopun iltaa voivottelin vatsa kipeänä liiallisesta liaallisen makean kakun syömisestä. Oli ihan kiva jouluaatto.



sain joululahjaksi tabit eli perinteiset japanilaiset sukat, joita käytetään kimonon kanssa. tosin itse tarvitsen niitä lähinnä kyudota harrastaessa

Joulupäivän vietin yksin kotona kun porukoilla oli töitä. Datasin, kävin lenkillä ja iltakoulussa, unohtaen täysin koko joulun.
Japanissa joulu ei ole suuri juttu, toisin kuin uusi vuosi. Uusi vuosi on se suuri perhejuhla, johon valmistaudutaan kunnolla. Suursiivousta, pöytää koettelevan ruokavuoren valmistelua ja mochin pyörittelyä. Ilotulituksia ei ole, joten on kai ihan ok, että sairaalatkin ovat lomalla muutaman päivän ajan. En toki räjähtänyt epäuskoiseen nauruun kun kuulin sairaaloidenkin lomailevan.

tehtiin muutama mochi

 



jouluna ei lähetetä joulukortteja. kuvassa uuden vuoden kortteja, joita lähetin 5 kpl ystävilleni ja opettajilleni. okaasan kirjoitti näitä n. 70 kpl.

Huomenna autan okaasania monen eri ruokalajin valmistuksessa. Toisin kuin Suomessa, täällä uutta vuotta juhlistetaan 1.1. eikä 31.12. Perheen ja sukulaisten kanssa uuden vuoden ruokia herkuteltuani suuntaan okaasanin kanssa suosikkivaatekaupoilleni, sillä uuden vuoden alennukset lähtevät käyntiin. Ajattelin suorittaa viimeiset shoppailuni silloin, sillä jo pari päivää yli kuukauden päästä koittaa kotimatka. Aivan liian aikaisin ja ahdistun suuresti paluun ajattelusta. Varsinkin kun AFS:ltä tuli paperilappua kotiin, jossa kerrottiin paluun olevan kaamea. Kukaan ei ymmärrä muuttunutta ja kasvanutta vaihtaria, joudut sopeutumaan uudestaan ja se on kuulemma vaikeampaa kuin vaihtomaahan sopeutuminen oli. Kyllä, olen innoissani kotiin paluusta. Haluan tavata perheeni ja ystäväni ja päästä takaisin "vapaaseen" elämään. Mutta lähteminen täältä on vaikeaa. Jättää kaikki nämä ihmiset ja tämä ympäristö, johon on tottunut ja voi kutsua kodikseen.


Enää kuukausi. Luultavasti kannattaisi alkaa henkisesti valmistautumaan paluuseen, mutta en haluaisi ajatella sitä. Kyllä, haluan Suomeen. Ei, en halua lähteä täältä. Unohdetaan tämä hetkeksi, jooko. Nyt haluan vain katsoa tyhmää japanilaista televisio-ohjelmaa ja syödä okonomiyakia japanilaisen perheeni kanssa ja naureskella yhdessä ja kuunnella kuinka otoosan haukkuu kaikki telkkarissa esiintyviä henkilöitä urpoiksi.

 

 Hyvää uutta vuotta kaikille!

 

 Bonuskuva: neulomalla joulun teen

 

Nagasaki ja atomipommin tuhot

12.11. AFS Nagasaki
　

 

Edessä oli taas matka Nagasakiin, tällä kertaa AFS:n toimesta. Minun lisäkseni reissuun lähti vaihtarit Hongkongista, Italiasta ja Thaimaasta, sekä kolme AFSn työntekijää; chapter leader, oma liason personini Emi-sensei, sekä thaikkuvaihtarin lp. Pienen retkemme tarkoituksena oli oppia jotain atomipommista ja mitä se aiheutti Nagasakissa juuri ennen Japanin ja USAn sodan loppua ja sen jälkeenkin.

Ohjelmassa ensimmäisenä oli kuulla erään selviytyjän tarinaa tuosta kamalasta kokemuksesta. Olin yllättynyt kuinka hyvin ymmärsin, mutta kyllä Emin tulkkauskin tuli tarpeeseen. Ehkä kamalinta mitä olen koskaan kuullut, kyyneliltä ei vältytty ja tarinan puolessa välissä lähes kaikki meistä niiskuttelivat. Se ihana mummeli pyysi meitä kertomaan hänen tarinaansa eteenpäin kotimaissamme, joten ajattelin tänne nyt kirjoittaa mitä siitä muistan.

______________________________________________________________

Atomipommin pudotessa mummo oli kymmenvuotias. Hän asui setänsä ja tätinsä luona kahta vuotta nuoremman siskonsa kanssa, sillä heidän vanhempansa oli aiemmin tapettu Kiinassa. Kiinaan päätymisen syytä en muista, mutta mummo kertoi kuinka hänen (kolmevuotiaan) silmiensä edessä isältä sivallettiin pää irti, pistettiin pussiin ja näytettiin hänelle ja siskolleen; "tässä on teidän isänne". Kolme-vuotias oli kuitenkin liian pieni ymmärtämään tapahtunutta. Myöhemmin heidän setänsä tuli hakemaan lapset takaisin Japaniin ja elämään perheensä kanssa.

Sodan sytyttyä miehet lähtivat taistelemaan ja naiset, lapset ja vanhukset jäivät kotiin työskentelemään. Kaikesta oli pulaa, ja mikä ennen oli ruuan tähteitä ja hukkaosia (kuoret, kantapalat jne.) olivat nyt lähes ainoata mitä sai käsiinsä. Lapset kävivät edelleen koulussa, ilman kenkiä tosin ja kynien puutteessa vanhoja sanomalehtiä käärittiin rullalle ja niillä kirjoitettiin.

Jatkuvasti kuului sireenin ääni ja juostiin suojaan. Pienet lapset ja vauvat itkivät ymmärtämättä mitä tapahtuu. Monet sihisivät ja käskivät äitien hiljentää lapset, sillä muuten pommittajat kuulisivat missä on ihmisiä. (lentokoneeseen asti what?) Äidit yrittivät epätoivoisesti saada lapsiaan hiljaiseksi ja laittoivat kättään itkevien ja kiljuvien lasten suun päälle. Usein kuitenkin kävi niin, että kun lapsi lopulta hiljeni ja äiti päästi irti, nuokahti lapsen pää veltoksi. Äidit tappoivat vahingossa omia lapsiaan.

Eräänä päivänä isommassa kaupungissa työskennellyt isoveli toi uutisia pommista, joka oli tuhonnut kaiken. Hiroshimassa ihmiset ja talot olivat haihtuneet savuna ilmaan ja samaa pelättiin muuallekin. Muutaman päivän päästä tästä näin tapahtuikin myös Nagasakissa.

Sireeni ulvoi tuttuun tapaan ja tyttö juoksi siskonsa kanssa suojaan, sylissään tätinsä pieni vauva. Kaikki suojat olivat kuitenkin täynnä ja he joutuivat pakenemaan muualle (en muista minne). Tämä pommi oli kuitenkin erilainen. Se tuhosi kaiken. Lapset pysyivät suojassaan tunteja ja taas tunteja. Lopulta kun he uskaltautuivat ulos, oli näky järkyttävä. Talot olivat kadonneet, kaduilla oli mustaksi palaneita ruumiita ja vaikerrus kuului kaikkialla. Lapset menivät suojaan, jonne aina ennen pakenivat ja huomasivat nyt sen olevan pullollaan ruumiita. He yrittivät olla astumatta ruumiiden päälle, mutta huomasivat sen mahdottomaksi. Henkiin jääneet haahuilivat toivottomina kaduilla, monen iho täysin sulaneena ja riekaleina roikkuen, kesken kävelynsä kuolleena maahan kaatuen. Monilta olivat silmämunat sulaneet ja sokeina he yrittivät päästä eteenpäin tuhon keskellä. Useimmat yrittivät päästä joelle juomaan tai huuhtelemaan polttavia haavojaan. Harvat pääsivät sinnee asti ja ne jotka pääsivät, kuolivat veteen.

 

 

Lapset lähtivät etsimään kotiaan ja tätiään. Se ei ollut helppoa, sillä talot olivat kaikki tuhoutuneet. Lopulta he löysivät kotinsa rauniot ja niiden keskeltä tuntemattomaksi palaneen ruumiin, joka luultavasti oli heidän tätinsä. Myöhemmin he löysivät isoveljensä (serkkunsa) ja oleilivat hänen luonaan seuraavan yön. Lapset käpertyivät nukkumaan patjalle ja veli istui vauva sylissään keittiössä. Yön aikana isoveli kuitenkin kuoli ja lapsilla oli iso työ saada vauva irti kuolleen kankeasta otteesta.

 

Seuraavat päivät lapset yrittivät löytää vettä, syötävää ja suojaa henkensä pitimiksi. Muutaman päivän sisällä vauva kuoli, kuten useimmat räjähdyksestä selvinneet. Pian sota oli ohi ja paikalle ilmestyi amerikkalaisia sotilaita. Lapset hiipivät öisin sotilaiden roskaläjille, josta he löysivät paljon ruuanjämiä syötäväksi. Sotilaan nauroivat lapsille, eivätkä tehneet mitään auttaakseen.

 

Pian kertojan siskon vatsa alkoi mätänemään. Sisko pyysi heitä tekemään yhdessä itsemurhan, mutta tyttö ei suostunut, joten eräänä yönä sisko yksin heittäytyi junan alle. Pommin jälkeisinä aikoina noin 3-6 henkeä käveli junan alle päivittäin. Siskon kuoltua kertojamme oli siis aivan yksin. Hän myös useita kertoja seisoi junaraiteilla, mutta hyppäsi pois alta ennen junan tuloa. Hän halusi kuolla, mutta ei uskaltanut tappaa itseään.

Monen mutkan kautta hän päätyi elämään sukulaistensa luokse maaseudulle. Nykyään mummo kiertää useissa paikoissa kertomassa tarinaansa, ulkomailla asti. Vaikka pommista on yli 60 vuotta, joutuu hän edelleen viikottain käydä hoitamassa tuolloin saatuja vammojaan. Lähes kaikki hänen luistaan on korvattu.

Tarina oli järkyttävää kuultavaa. Kaikkea hänen kertomuksestaan en muista, mutta nyt kuitenkin tein mitä hän pyysi, kerroin sen eteenpäin.

__________________________________________________________

　

Tarinan kuunneltuamme ja vuolaasti kiiteltyämme (minä punakasvoisena ja meikit poskilla) siirryimme samassa rakennuksessa sijaitsevaan atomipommimuseoon.

 

 

Synkein ja vakavin mielin astuimme ulos auringon paisteeseen ja matkamme jatkui rauhanpuistoon ja rauhanpatsasta katsastamaan. Auringon paiste ja ystävien keskeinen hassuttelu sai kammottavat kuvat mielestä hetkeksi pois ja nautimme yhdessä loppupäivästä.

(ideana enkelin siivet)

 

 

Puiston jälkeen menimme läheiseen ostoskeskukseen syömään. Itse söin herkullista Nagasakin chanponia! Käytiin tietysti ottamassa myös purikurat ja pelailemassa pelejä pelihallissa. Samalla reissulla ostin myös edellisessä postauksessa mainitsemani laukun ja huivin.

Kaikenkaikkiaan oli hieno päivä ja opin paljon uutta. Kertomus oli kauhistuttava, mutta antoi paljon ajateltavaa. Kukaan ei saisi koskaan kokea tuollaista!

                                                   <3  PEACE & LOVE  <3

Kysymykset & vastaukset osa 2

Kuinka paljon japanilaiset käyttävät nettiä vapaa-aikanaan? Istuvatko he edes tietokoneen ääressä kuten useimmat suomalaiset?

Japanilaisista yleensä on vähän hankala sanoa, kun en jokaisen kotiin ole päässyt katsomaan. :D Omasta perheestäni eniten koneella istuu isä. Itseasiassa tätä kirjoittaessanikin hän roikkuu netissä. Mitä tehden, ei aavistustakaan. Äiti käy koneella vain facebookissa kirjoittamassa siskolleni, joka tosiaan lähti sinne suomeen kesän aikana. Ja mitä taas siskooni tulee, ei hänkään suomalaiseen yleiseen tapaan "roikkunut" koneella tuntikausia tai yödatannut. Pari kertaa viikossa kävi katsomassa facebookia, siinä se. Ja mitä yödataamiseen tulee, täällä tai ainakin tässä perheessä, se on tuntematon käsite.
Japanilaisten kavereiden facebookista kyllä näkee, että monet käyvät siellä päivittäin. Mutta saman tason datausta kuin suomessa täällä ei tietääkseni harrasteta. Kaikki tulevat koulusta/töistä niin myöhään, ettei koneella olemiseen ole edes aikaa.


Loukkaantuuko Japanilaiset helposti jos teet jotain mikä ei sovi sinne kulttuuriin?

Ei ne loukkaannu. Tai jos loukkaantuu, eivät sitä näytä mitenkään. Japanilaisilla on tosi vahva "me ja muut" -ajatus maailmasta, joten he eivät alkujaankaan oleta ulkomaalaisen tajuavan mistään mitään. Tai ainakaan japanilaisesta kulttuurista. Mutta häiritsevän usein olen törmännyt tuohon "gaijinit ei tiedä mistään mitään" -ajattelutapaan. Gaijin tarkoittaa suoraan käännettynä ulkoihmistä. Vähän niin kuin avaruusolioita. Ihmeellisiä otuksia. Aluksi olin itse hieman loukkaantunut tuosta ajatustyylistä, mutta nyt vain käy hieman sääliksi niitä raukkoja, jotka eivät ymmärrä maailmaa ja ovat jymähtäneet kovin itsekeskeiseen "Japani on maailman napa ja ainoa sivistynyt yhteiskunta" -ajattelutapaan. Useimmat kuitenkin ymmärtävät kulttuurien erilaisuudet, eivätkä pahastu jos et heti ymmärrä japanilaista tapaa toimia. Toivon kovasti, että olen hieman avannut joidenkin käsitystä ulkomaalaisista. Ainakin kavereiden sanoman mukaan olen saanut heitä kiinnostumaan vieraista kulttuureista.


Jaksaisitko tehdä postauksen siitä mitä oot ostanu?

Itse asiassa olen jo aiemmin tainnut lähes kaiken ostamani esitellä täällä blogissa. Ellette sitten halua kuvaa ja arviointia japanilaisista huulirasvoista tai hammasharjoista (joiden harjaosa on muuten paljon pienempi kuin suomalaisten hammasharjojen). Viime aikoina en ole paljoa ostellut, sillä säästelen rahojani uuden vuoden jälkeisiin jättialennuksiin. Kuulemma jengi jonottaa yöllä kauppojen ovien edessä päästäkseen ensimmäisenä sukeltamaan alennuksiin!

Parin kuukauden sisällä on haaviin kuitenkin takertunut muutamia koruja, laukku ja huivi:

 

 

Jos et ole huomannut aiempia postauksiani ostoksistani, niihin pääset näistä linkeistä.
 

Onko siellä turvallista kulkea vai pitääkö osata olla street-wise?
 
Japanissa on suhteellisen turvallista liikkua, toisin kuin paikalliset sanovat. Tietysti riippuu myös siitä asutko maalla vai kaupungissa. Itse en ole kohdannut ongelmia liikenteen tai pervojen kanssa. Kaupunkiin näitä ilkeitä setiä tietysti mahtuu enemmän, mutta luulisin ettei heidän kynsiinsä joudu jos osaa kulkea turvallisilla alueilla, eikä haahuile pimeillä kujilla illalla. Täällä maaseudulla on kyllä myös se huono puoli, että kaduilla ei aina ole katuvaloja ja muita ihmisiä ei kovin usein tule vastaan, ainakaan illansuussa.

Muutamaan otteeseen koulussa aamun luokanvalvojan tilaisuudessa on opettaja ilmoittanut, että siellä ja tuolla nyt joku 160 senttinen mies käynyt käsiksi koulun oppilaaseen, mutta lopettanut ja kävellyt pois kun tyttö kohteliaasti niin pyytänyt. Mielestäni aika huvittavaa, että ensinnäkin tyttö alkaa nätisti pyytämään ja toisekseen, että mies oikeasti lopettaa. Itse en alkaisi mitään pyytelemään vaan iskisin suoraan kuonoon ja herran kalleuksille.

Mitä liikenteeseen tulee, myös japaniin mahtuu punaisia päin kaahaavia. Jos olet eksynyt, saat helposti apua. Tai niin luulisin, tähän kylään on vähän vaikea eksyä, joten kokemusta ei ole. :D Mutta Japanissa pärjää ihan sillä samalla yleisellä järjen käytöllä kuten Suomessakin.

Syödäänkö siellä paljonkin sushia?

Yleinen harhaluulo on, että japanilaiset syövät koko ajan sushia. Sushi ei kuitenkaan ole arkiruokaa, vaan sitä herkutellaan useimmiten juhlien aikana tai ravintolassa. Kotona ollaan pari kertaa laitettu inarisushia eli eräänlaiseen tofukuoreen käärittyä riisiä. Ei kuullosta välttämättä kovin houkuttelevalta, enkä itsekään ole tofun suuri ystävä, mutta inarisushi on älyttömän hyvää! Joskus mummo tekee meille ylisuuria ja yliherkullisia makisusheja, eli niitä levään käärittyjä rullia.

Jos tulet joskus Japaniin, kannattaa ehdottomasti käydä kaitenzushissa. Sushibaari, jossa pöydän vierellä kulkevalla hihnalla menee herkullisia sushiannoksia, joita saat vapaasti noukkia syötäväksesi. Hinta määräytyy syötyjen lautasten ja niiden värien perusteella, mutta useimmiten yksi annos maksaa noin euron. Eli todella halpaa ja vielä herkullista. Voih, nyt tuli nälkä!! (miten onnistuin sushista kirjoittamaan näin paljon?)


Löytyykö kaupungistasi niitä Japanin kuuluisia automaatteja, joista voi ostaa lämmintä pizzaa, vaatteita jne.? (pikkuhousut taitaa olla urbaanilegenda).

Kutsuisin tätä ennemminkin kyläksi kuin kaupungiksi ja siitä syystä myös automaattien valikoima on suurkaupunkeihin verrattuna huomattavasti pienempi. En ole harmikseni törmännyt mihinkään ihmeelliseen siis. Täältä löytyy niitä perinteisiä (joskin suuremmalla valikoimalla kuin suomessa) juoma-automaatteja. Erikoisempina tulevat tupakka- ja olutautomaatit. Niissä tarvitsee jotenkin ovelasti henkkareita näyttämällä todistaa olevansa täysi-ikäinen. Mutta miettikää nyt kuinka helppo alaikäisen olisi lainata isoveljen papereita!

Ja en kyllä yhtään yllättyisi, vaikka jostain suuresta kaupungista löytyisikin niitä pikkuhousuja. :D

 
Miten valitsitte järjestön?

Valinnan tein perinpohjaisen tutkimuksen ja vertailun jälkeen. Ensin otin selvää kaikista järjestöistä, jotka lähettävät vaihtareita Japaniin. Luin läpi kaikkien järjestöjen sivut, sekä erittäin hyödylliseksi osoittautuneen vaihtarien foorumin ketjut järjestöistä. Luonnollisestikin karsin ensimmäisenä pois ne, jotka olivat saaneet paljonkin huonoa palautetta toiminnastaan. Lopulta käteeni jäivät mielestäni parhaimmat AFS ja YFU. Maksimoidakseni mahdollisuuteni päästä vaihtoon, laitoin hakemuksen molemmille. Lopulta jouduin kuitenkin tekemään vielä päätöksen näiden kahden väliltä, sillä minut hyväksyttiin molempien kautta. Valitsin AFS:n siitä syystä, että hintaan kuuluivat myös vakuutukset ja kohdemaassa mahdolliset koulumatkojen kustannukset. Sen voin sanoa, etten ole sekuntiakaan katunut valintaani. AFS on niin Suomen kuin Japaninkin puolella toiminut loistavasti! Kiitos heille siitä.

　

Paljonko pystyit vaikuttamaan host-perheeseen?

En muistaakseni lainkaan. Voi olla, että johonkin kirjoitin toiveeni joskus, mutta nyt en tosiaankaan muista. Perhe valitsee oppilaan, jonka haluaisi luokseen asumaan. Noin kolmea kuukautta ennen lähtöä sain alustavat tiedot siitä, minkälaiseen perheeseen olen menossa. Olin innosta soikeana kun luin saavani oman ikäisen siskon!


Kuinka paljon tiesit kulttuurista, tavoista ym.?

Olin aika hyvin perillä siitä mikä mua odottaa Japanissa. Miten ihmiset käyttäytyy jne. Luin niin monta vaihtariblogia läpi kuin vain netin uumenista niitä löysin, luin kirjoja aiheesta ja katselin japanilaisia elokuvia ja draamasarjoja. Jos joku kulttuuriin ja käyttäytymiseen liittyvä asia on täällä tullut yllätyksenä, johtuu se useimmiten vain siitä, että olen unohtanut jo lukeneeni sen. Kun olen ongelman tai erilaisuuden kohdannut, muistan yhtäkkiä "ainiin hemmetti kyllähän mä tän tiesin, se luki siellä ja tuolla ja siinä blogissa se yksi kirjoitti tästä". Mutta melko hyvin tiesin kulttuurista ennen lähtöäni ja mielestäni se helpotti alkua.

 
Oletko harkinnut muuttamista Japaniin tilapäisesti tai lopullisesti joskus tulevaisuudessa?

Lopullisesti tuskin koskaan muutan Japaniin, mutta tässä vaiheessa elämää on turha höpöttää mistään kovin lopullisesta. Olen kyllä harkinnut ja pohtinut japaniin muuttamista lukion jälkeen. Mielessäni on pyörinyt vuosi esimerkiksi Nagasakissa japania opiskellen ja elämyksiä keräillen. Toinen vaihtoehto olisi yliopistovaihto. Haluaisin saada japanini kutakuinkin fluentiksi ja parhaitenhan se tietenkin toteutuu maassa asumalla. Kyllä tänne haluaisin kovasti takaisin, mutta päässä pyörii myös unelma vaatesuunnittelun ja -markkinoinnin opiskelusta Lontoossa.

 
Mitä mieltä japanilaiset on lävistyksistä ja tatskoista?

Kouluissahan molemmat on kielletty. Korvikset on ihan ok vapaa-ajalla, mutta muut lävistykset alkaa olla jo hieman paheksuntaa herättäviä, ainakin täällä maaseudulla. Itseasiassa en ole täällä nähnyt ketään lävistettyä tai tatuoitua, ellei korvakoruja lasketa.

Mitä tatuointeihin tulee niin ei tule mitään. Täällä tatuoinnit yhdistetään vahvasti rikollisuuteen ja esimerkiksi kylpylään sua ei päästetä tatuoinnin kanssa. Olen täällä muutamille ilmoittanut halustani hankkia tatuointi ja sillä herättänyt suuresti ihmetystä ja kauhistelua. Jos sulla on lävistyksiä ja tatuointeja niin ehdottomasti kannattaa piilottaa ne tänne tullessa. Lävistyksistä korut pois ja tatuointi piiloon. Jos kuva on jossain näkyvällä paikalla niin voi olla ettei sua oteta mihinkään kouluun täällä.

On tää japani vähän hassu. :D


Mikä on ollut Japanin vuotesi paras tai mieleenpainuvin tapahtuma?

Mieleenpainuvin tapahtuma tähän mennessä taitaa olla bunkasai eli kultturifestivaali ja suuri huomio jota sain osakseni sen aikana. Parhaimpiin hetkiin lukeutuvat myös hauskat hetket perheen, kavereiden ja opettajien kanssa.

Eräs vähän erilainen, mutta mieleeni painunut hetki oli, kun eräs ilta tulin tavalliseen tapaan koulusta kotiin pyörällä. Ilma oli hieman kirpeän viileä, oli säkkipimeää ja taivallaa loistivat kirkkaina täysikuu ja miljoonat tähdet. Olin juuri viettänyt ihanan päivän koulussa kavereiden ja opettajien kanssa pelleillen ja suosikkiopettajani kanssa yli tunnin jutellen. En voinut lopettaa hymyilyä kun pyöräilin pimeässä peltojen vierellä. Ympärillä oli ihan hiljaista, en halunnut vielä saapua kotiin telkkarin mölinään ja kylpyammeen pesutuokioon. Kiersin hieman kauempaa ja saavuin peltojen keskellä kulkevalle joelle. Pysähdyin sillalle, katselin ylös tähtiin ja kuuntelin veden solinaa ja koiran haukuntaa jossain kaukana. Hymyilin tummalle taivaalle, nautin viileästä ilmasta kasvoillani ja rakastin japania.

 
Entä suurin järkytys?

Rehellisesti sanottuna suurin järkytykseni oli se miten japanilaiset suhtautuvat homoseksuaalisuuteen. Se on jotain erittäin kummallista, outoa ja epänormaalia. Monesta kulttuurierosta olin etukäteen lukenut, mutta tästä kukaan ei ollut kirjoittanut.
 Harmittaa kovasti japanilaisten seksuaalivähemmistöön kuuluvien puolesta. Ja kun ottaa kuitenkin huomioon kuinka moderni maa japani monella tapaa on ja kuinka paljon ihmisiä täällä elää, on todella outoa että niinkin normaali asia käsitetään täällä niin epänormaalina.

Olin kovin yllättynyt lukiolaisten leikeistä: "sä oot lesbo! häähää!" ja sitten täytyy kiljua takaisin "no enkä ole, en oo!!" tai "muhahahaa oon lesbo!!" *hyppää muiden päälle lääppimään*. Anteeksi mitä helvettiä oikeasti? Aikuiset ei tietenkään leiki tuolla tavalla, mutta suhtautuvat kuin se olisi jotain kovin kummallista ja epänormaalia. Suuri järkytys.

　

Oletko kokenut kulttuurishokkia?

Pari kuukautta Japanissa vietettyäni, kun turistivaihe laantui, alkoi hieman vaikeampi kausi. Piti totuttautua arkielämään, jossa eivät aina tuntemani käyttäytymismallit enää toimineet. Enää ei ollut jännää kuulla pelkkää japanin kieltä vaan alkoi ärsyttämään ettei ymmärtänyt. Riisi jäi kurkkuun ja teki mieli perunaa. Oli koti-ikävä ja halusi tavata "järkeviä" ihmisiä. Lopulta shokista pääsi kuitenkin yli ja sitä helpotti huomattavasti se, että sen tulon ja ohi menon tiesi jo etukäteen.

　

Mitä uskot kaipaavasi Japanista Suomeen palatessasi?

Ruokaa! Näännyn nälkään Suomessa kun ei ole mitään syötävää! Ja tarvitsen japanilaista riisiä! En sitä kamalaa kuivaa mitä suomessa syödään. Onneksi Helsingistä löytyy muutama aasialainen ruokakauppa. Musta taitaa tulla vakioasiakas.

Toinen asia on kouluelämä. Vaikka mun mielestä suomalainen koulusysteemi on erityisen nerokas, verrattuna japanilaiseen systeemiin, jään kovasti kaipaamaan tätä yhteisöllisyyttä. Oman luokan kanssa tullaan kaikkien kanssa hyviksi kavereiksi ja koska opiskellaan enimmäkseen designia, luonnollisesti design opettajien kanssa oon tullut kovin läheiseksi. Esimerkiksi tässä ensi viikolla oon menossa mun suosikkimaikan luokse yökylään! Näitä ihmisiä jään todellakin kaipaamaan. Perhettä ja opettajia ja noh kavereita myös. Kirjoitan tässä joskus lähitulevaisuudessa pienen avautumisen aiheesta nimeltä ystävien saaminen.

 
Suosittelisitko oman kokemuksesi perusteella vaihtovuotta Japanissa?

Ehdottomasti. Ilman nanosekunnin epäröintiä. Vaihtovuosi ei ole aina ruusuilla tanssimista ja vaikeita aikoja tulee, mutta positiivisena niistä jää käteen se, että jokainen kompastuminen kasvattaa sua. Japani on vaihtomaana aika haastava, mutta tämä vuosi on ollut aivan uskomaton kokemus, enkä pysty vielä hyväksymään sitä faktaa, että puolentoista kuukauden päästä olen suomessa. Jos yhtään on kiinnostusta lähteä vaihtoon, suosittelen ehdottomasti!

　

Minkä neuvon antaisit vaihtoon lähteville?

Älä epäröi, älä ujostele. Jos mokaat, naura muiden mukana ja yritä uudestaan. Ota vuodestasi kaikki irti. Yritä aina mennä mukaan kaikkeen mahdolliseen. Jos joku pyytää ulos ja mietit jaksaako vaiko eikö jaksa lähteä, lähde kumminkin. Myöhemmin kiität itseäsi tuosta päätöksestä. Jos on huono päivä, koita saada kontaktia ihmisiin, lopulta he saavat sinut hymyilemään. Vaihtovuosi on ainutlaatuinen kokemus ja olet onnekas mahdollisuudestasi lähteä. Muista se kun kompastut ja kiroat kohdemaatasi. Nouse ylös, pyyhi harmin pölyt vaatteistasi ja harpo eteenpäin.


　

Mikä on elämän tarkoitus?
Kiitos Miili tästä kysymyksestä. Olen itsekin tätä pohtinut ja nyt meidän kaikkien mielenrauhan vuoksi käännyin rakkaan kaikkitietävän oraakkelin puoleen ja hänen viisautta tihkuva vastauksensa oli tämä:

Elää niin, että kun lopulta kuolee, jopa hautausurakoitsijakin on pahoillaan


　

Ja lopuksi, kiitos mielenkiintoisista postauksista!
Ole hyvä! Ja kiitos sinulle, teit hyvästä päivästäni vielä paremman!

Sagan prefektuuri

Asun Aritassa, Sagan prefektuurissa. Alla olevasta videosta näette mitä kaikkea täältä löytyy!

Kysymykset & vastaukset osa 1

Miksei syömäpuikkoja saa tökätä riisiin pystyyn?

Syömäpuikkojen tökkääminen riisiin pystyyn muistuttaa japanilaisesta hautajaisseremoniasta, jossa vainajan "aterialle" tehdään näin. Et varmaan itsekään haluaisi ruokahetken aikana muistutusta hautajaisista?

　

Kumpi on parempaa, suomalainen vai japanilainen mikropitsa?

Japanilainen. Voittaa suomalaisen 6-0. Kaikki varmaan tuntevat sen suomalaisen roiskeläpän, epämääräisen hillerin oksennukselta muistuttavan lätyskän, mitä tarjoavat muun muassa saarioinen ja atria. Noh, japanilainen mikropitsa muistuttaa lähes suomalaista ravintolan pizzaa. Tosin saattaa olla jopa parempaa. Rapea pohja, täyteläiset aromit ja kilometreiksi venyvä juusto...

　

Miksi uutena vuotena japanissa tukehtumiskuolemat lisääntyvät?

Mochi, oi mochi. Tuo uudenvuoden petollinen herkku. Tahmeasta mochiriisistä valmistettu "kakku". Haukkaise iso pala, jätä pureskelematta kunnolla, nielaise, kao, yski, yritä epätoivoisesti saada henkeä ja kuole. Voïla! Se siitä sitten. Tämän uhriksi päätyvät useimmiten vanhukset ja pienet lapset. Mochia syödessä varovaisuutta suositellaan.

 
Oleko kokenu maanjäristyksiä vaihtariaikana? Onko kotona tai koulussa kerrottu mitä tehdään jos järistys alkaa?

En ole kokenut maanjäristyksiä, sillä asun Kyushun saarella, eikä tässä lähellä ole mannerlaattojen liitos(?)kohtia. Myönnettäköön että olisi ollut kiva kokea joku pikkuruinen järistys, mutta eiköhän lopulta näin ole parempi.

Varmastikin siitä syystä ettei näillä alueilla koskaan ole järistyksiä, ei ole hostperheeni maininnut mitään asiasta. Koulussa on ollut kaikille oppilaille liikuntasalissa opetusvideota ja ohjeistusta kuinka toimia tsunamin tai maanjäristyksen aikana. Samaan aikaan näytettiin aika järkyttävääkin materiaalia ja kertomuksia viime vuoden järistyksen & tsunamin tuhoista. Jäipähän hyvin mieleen.

Jos olet tänne tulossa vaihtoon tai muuten, voin lyhyesti neuvoa itsekin tässä. Jos tulee järistys, mene pöydän alle. Jos näet/kuulet joltain/jostain, että tsunami tulee, juokse helvetin lujaa kukkulalle.

 
Mitä olet kuullut yksityiskouluista? Entä mitä tyttökouluista?

Itsehän tosiaan olen julkisessa sekakoulussa (thank god). Olen kuullut että yksityisissä kouluissa on tarkemmat säännöt; naamaa hinkataan meikkimetsästyksessä, tunnilla nukkumisesta hakataan kirjalla päähän ja koulun portit lukitaan kellon soitua, ettei myöhästyneet pääse sisään ja ajoissa kouluun saapuneet pääse pois kunnes päivä on ohi. En kyllä todenperäisyydestä ole ihan varma. Se kuitenkin yksityiskouluista on (oletettavasti) ihan faktaa, että jengi opiskelee tosissaan ja kuri on kovempi. Tyttökouluista sen verran, että kuulemma on erittäin tylsää. :D



Oliko pelottavaa lähteä niin kauas suomesta ja vielä niin erilaiseen kulttuuriin?

Olin lähdöstäni niin innoissani, että pelko hieman unohtui. Totta kai jännitti lähteä ulkomaille vuodeksi ja vieläpä maahan, jonka kieltä en puhu ja kulttuuri on varsin haastava. En kuitenkaan ollut peloissani. Lähdin aika luottavaisin mielin, sillä olin ottanut selvää japanista ja sen kulttuurista paljon ennen lähtöä. Selannut läpi tusinan tai pari vaihtariblogia ja saanut aika selkeän kuvan siitä mitä oli edessä. Kannattaa rakentaa positiivinen, mutta realistinen asenne ennen lähtöä. Kyllä minä pärjään. Vaikeita hetkiä tulee, mutta niistä päästään yli ja lopulta palaan kotiin voittajana.

Onko vaihtovuosi Japanissa kallis?

Vaihtovuosi, menit minne hyvänsä, on kallis. Hinta vaihtelee hieman eri järjestöillä. AFS:n kautta lähtö Japaniin maksoi noin 7500 euroa. AFS:llä tuohon hintaan sisältyvät mm. vakuutukset, orientaatioleirit, lennot yms.

Japanissa kouluissa käytetään koulupukua, jonka vaihtari saattaa joutua maksamaan itse. Hinta huitelee ymmärtääkseni jossain 400-700 euron paikkeilla. Itse olin onnekas ja sain puvun lainaan, vaikka toisaalta olisi kiva saada se kotiin muistoksi...

Lukion ehdoton kohokohta on toisella vuosiluokalla tapahtuva (vapaaehtoinen) koulun retki. Oma koulun matkani ensi kuussa Hokkaidolle, pohjoiseen Japaniin, tulee maksamaan hieman yli 900 euroa.

Lisäksi rahaa menee tietysti vapaa-ajan huvituksiin. Hostperhe maksaa ruokasi ja tarjoaa katon pään päälle, mutta omat menot menevät luonnollisesti omasta pussista. Säästäväinen saattaa hyvinkin selvitä muutamalla kymmenellä eurolla kuussa. Jos eteen sattuu kaupunkireissuja kavereiden kanssa, ulkona syömistä, shoppailua yms. summa nousee huomattavasti korkeammaksi. Itselläni kuukausittainen kulutus vaihtelee suuresti, keskiarvoa on hankala sanoa.

Vaihtovuoteen kannattaa varata noin 10 000 euroa. Järkyttävä summa, mutta tämä kokemus on sen arvoinen ja enemmänkin. Kuten sanoin, hinta vaihtelee hieman eri järjestöjen välillä. AFS:n sivuilta saat tietoa heidän hinnoistaan ja mitä niihin sisältyy. Muita järjestöjä löytää helposti esim. googlettamalla. Kannattaa myös ehdottomasti laittaa hakemusta stipendeihin. Muutamat onnekkaat saattavat saada muutamankin tonnin alennusta tai jopa koko reissun ilmaiseksi.


　

Miten vaihtovuoteen valmistaudutaan?

Jakaisin valmistelut kahteen osaan; paperiruljanssi ja pääkopan valmistelu. Kaikki lähtee tietenkin hakemuksesta järjestölle. Täytät miljoona paperia ja käyt haastattelussa. Tarvitset ainakin suosituksen esimerkiksi koulusi opettajalta ja lääkärin todistuksen. Muistaakseni vaihtoon hyväksytään vain, jos keskiarvo on 8 (yläasteella) tai 7 (lukiossa). Ohjeet hakuprosessiin löytyvät luonnollisestikin järjestön kotisivuilta. Hyvissä ajoin kannattaa alkaa keräämään kasaan mm. tuliaisia perheelle.

Henkinen valmistautuminen on mielestäni vähintäänkin yhtä tärkeää kuin papereiden pyörittely. On hyvä valmistaa itseään tulevaan mm. ottamalla selvää kohdemaasta. Ilmankin varmasti pärjää, mutta itse koin vuoden alun helpompana, kun tiesin jo valmiiksi hieman kulttuurista. Suosittelen useammankin vaihtariblogin lukemista. Lähtiessä pitää ymmärtää, ettei vaihtarina olo ole pelkkää hauskanpitoa. En usko, että kukaan vaihtari on viettänyt vuotensa ilman minkäänlaisia vaistoinkäymisiä tai rankkoja aikoja. Näihin hetkiin on hyvä valmistautua henkisesti etukäteen. Tietää, että vaikeita aikoja saattaa ja luultavasti tulee olemaan, mutta läpi rämmitään suomalaisella sisulla! Kieltä kannattaa opiskella hieman ennen lähtöä, mutta pakko ei ole. Paikanpäällä sen oppii ihan vahingossakin! Jos Japaniin on lähdössä, suosittelen kuitenkin opiskelemaan hiraganat ja katakanat.

　


Paljonko osasit japania ennen kuin sinne lähdit ja onko siellä sitä hyvin oppinut?

Olin opiskellut japania jonkun verran ennen lähtöäni. Osasin hiraganat ja katakanat (japanilaiset "aakkoset") ja sanoa simppeleitä lauseita (nimeni on iida, olen 17-vuotias, minulla on iso oranssi kissa, tämä on painava kirja jne).

Myönnän olleeni hyvin laiska opiskelemaan ensimmäiset puoli vuotta. Ensin olin väsynyt vaihtariudesta ja sen jälkeen kesästä ja vaihtariudesta, joten en löytänyt koskaan energiaa tarttua oppikirjaan (seliseli). Siitä huolimatta pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa, sanoa tavalla tai toisella sanottavani. Ymmärrän muiden puhetta paljon paremmin kuin mitä osaan itse sanoa. Ongelmani on kuitenkin sanasto. En yksinkertaisesti osaa tarpeeksi sanoja. Opiskelun puutetta pahviaivo. Olisin varmaan aika pro jos en olisi niin laiska. :D Suosittelen siis läimimään itseään poskelle ja tarttumaan oppikirjaan kun on paikan päällä. Ottaa kaikki hyöty irti maassa olosta ja opiskella aina kun huomaa ihmettelevänsä esimerkiksi yksin kotona, että mitäs sitä nytten tekis. Älä avaa konetta, älä nouki pöydältä muotilehteä. Opiskele. Olet tyytyväinen myöhemmin, kun tajuat pystyväsi puhumaan politiikasta opettajiesi kanssa. Itsehän en siihen kykene ja nyt ketuttaa. :D

Tiivistettynä. Opiskelemattakin oppii hyvin. Opiskeltua paljon paremmin. Tee ihan miten haluat, kunhan olet tyytyväinen vuoteesi ja voit sanoa palaavasi kotiin voittajana. Ja ylle kirjoittamastani huolimatta voin allekirjoittaa voittajuustodistuksen.
Lähti taas hieman käsistä, mutta juu, hyvin on oppinut ja opin lisää joka päivä!
Vinkki: kun luet oppikirjasta tai kuulet jonkun puheesta uuden sanan, koita käyttää sitä uutta sanaa vähintään kolmessa eri lauseessa samana päivänä. Silloin se painuu hyvin mieleen!

　
　

Ei makeaa mahan täydeltä! Jatketaan osassa 2. Jos keksit vielä kysyttävää, kommentoi alle, vastaan mielelläni! :)

Suomea Nagasakissa

8.11.  Nagasaki

Koska opiskelemme designia ja kouluumme sattui ilmestymään suomalainen vaihtari eli minä, päättivät opettajat luokkaretkestä Nagasakiin taidemuseoon/galleriaan, jossa oli parhaillaan suominäyttely. Kalevalaa, muumia, marimekkoa, iittalaa, Alvar Aaltoa jne. Seinillä oli myös valokuvia Helsingistä ja myönnetään, tuli vähän koti-ikävä! Kaikki ihastelivat kovin Helsingin päärautatien asemarakennusta. Vasta nyt tajusin kuinka tyylikäs se onkaan! Ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan kuinka tyylikäs ja nätti Helsingin keskusta oikeastaan on. Nyt kaiken näkee jotenkin hieman ulkopuolisen silmin.

 

 

 

Museon/gallerian aulassa oli myymälä ja tietenkin näyttelyyn liittyen se oli tällä kertaa täynnä Suomalaista tavaraa. Suomalaista designia, marimekon pussukoita, muumikuppeja ja jopa Fazerin suklaata. Sinne oli myös pystytetty pieni mökki, jonka sisällä oli kaikkea suomalaista. Olin tosi ilahtunut nähdessäni kuinka kaverini ja opettajani olivat todella innostuneita ja ostelivatkin muistoksi kaikenlaista. Yksi ystävistäni kiitteli kovasti, että olin tullut heidän kouluunsa, koska sen lisäksi että sai uuden ystävän, pääsi myös käymään kyseisessä näyttelyssä. Ja kuulemma minuun tutustuttuaan kiinnostunut Euroopasta, opiskelee ahkerammin englantia ja haaveilee matkustelusta ja maailman näkemisestä. Voitte uskoa, että tuommoista on todella ihana kuulla!


Lounastauolla saimme tunnin aikaa mennä syömään minne halusimme. Suunnistimme kavereiden kanssa Chinatowniin ja siellä hetken pyörittyämme suuntasimme puistoon syömään lounaamme.

 

 

 

 

 

Ennen Japaniin tuloa en ole koskaan oikein osannut olla ylpeä suomalaisuudestani. Nyt vasta olen tajunnut kuinka hieno maa meillä on. Ja ilmeisesti muutkin ovat sitä mieltä.

 

 

Kysymyspostaus

Rakkaat 48 lukijaani ja te tuntematon määrä anonyymeja. Nyt on alkanut yhdeksäs kuukauteni japanissa ja enää tasan kaksi jäljellä. Uskoisin olevani kykeneväinen vastaamaan kysymyksiin Japanista.

 Minun kysymykseni kuuluukin: onko Teillä arvon lukijani, jotain mitä haluaisitte tietää? Vastaan kaikkiin kysymyksiin, tuli niitä sitten niin montakin kuin 100 tai niin vähän kuin 1, enkä jätä vastaamatta vaikka niitä tulisi 101. Minulta on turha kysyä kemiallisia kaavoja tai vuoden 1974 kilpa-ajojen voittajaa, mutta vastaan erittäin mielelläni kysymyksiin, jotka liittyvät japaniin tai vaihto-oppilaana olemiseen.
Oletko aina pohtinut miksei syömäpuikkoja saa tökätä riisiin pystyyn? Oletko valvonut öisin mietiskellen kumpi on parempaa, suomalainen vai japanilainen mikropitsa? Oletko jo vuosikausia janonnut tietää miksi uutena vuotena japanissa tukehtumiskuolemat lisääntyvät? Pelastuksesi on saapunut! Minä vastaan!

KYSYTTÄVÄÄ?

 

KYSYTTÄVÄÄ?

 

KYSYTTÄVÄÄ?

 

KYSYTTÄVÄÄ?

 

KYSYTTÄVÄÄ?

 

BUNKASAI osa 2

D A Y  1


2.11. perjantai aamuna heräsin väsyneenä. Yö oli mennyt jännittäessä ja käyden pään sisällä läpi uudestaan ja uudestaan kaikki mitä piti muistaa. Ei kai mitään vain ollut unohtunut? Miten kävelen lavalla? Entä jos kaadun korkeilla koroillani? Entä jos rehtori suuttuu aivan liian lyhyestä hameestani?


Kulttuurifestivaalien ensimmäinen päivä kului juhlasalissa erilaisten esitysten parissa. Aamupäivä oli omistettu "virallisille" esityksille ja iltapäivä vähän rennommassa tunnelmassa luokkien järjestämille esityksille. Festivaalit lähtivät käyntiin rehtorin puheella, jota seurasi uskomattoman hieno koulun orkesterin konsertti. He soittivat paljon kuuluisia anime-elokuvien biisejä, kuten mononoken tunnusmusiikin. Klassisenkin musiikin ystävänä nautin konsertista kovasti, vaikka mekaniikkapuolen pojat kehtasivatkin käyttäytyä kuin helvetin apinat ja pulista ja naureskella kesken toisten esityksen.


Kuulimme myös kesälomalla Saksassa vierailleiden oppilaiden kertomuksen kokemuksistaan, sekä pientä dokumenttia viime vuoden tsunamin tuhoista ja kuinka alueella asuneiden elämä on muuttunut.

Kun aamupäivän tilaisuus oli ohi, juoksimme kiiressää syömään lounaan ja valmistautumaan omaan esitykseemme, muotinäytökseen. Pukeuduttiin asuihimme, jotka jokainen toi kotoaan, meikattiin ja laitettiin hiuksia. Asun sai päättää itse, jotkut pukeutuivat naamiaisasuihin ja jotkut yksinkertaisesti tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Moni pukeutui meido eli sisäkkö tyyliseen mekkoon. Suurin osa pojista pukeutui naiseksi ja pisti vielä peruukinkin päähän. Itselläni ei mitään aineksia cosplayhin ollut, joten tyydyin pukeutumaan vaatekaappini erikoisimpiin vaatteisiin. Asusta tuli siis erittäin rock-henkinen, jota maustoin vielä kaulapannalla, ketjuilla, korkeilla niittikoroilla ja vahvalla meikillä (joka tosin oli hillitympi kuin suomen koulumeikkini...).

 

Tauon päätyttyä juoksimme saliin kauheassa kiireessä, yritellen peittää asumme koulupuvun osilla. Vaatteet saatiin piiloon, mutta mustaksi maalatut silmät ja tummanpunaiset huulet saivat jo etukäteen kiitettävästi katseita ja tuttuja kawaii huutoja. Seurasimme muiden esityksiä omaa odotellessamme ja kun vihdoin oli aika hiipiä lavan taakse, sydän hakkasi tuhatta ja sataa ja jalkani tutisivat 15 sentin koroissani. En ollut tajunnut asuani suunnitellessani, että oikeasti kaikki tulisivat näkemään esityksemme. Koitin nykiä vesirajahamettani alemmas ja pelkäsin hieman rehtorin ja opettajien reaktiota, mutta nyt oli myöhäistä perääntyä.


Esirippu vedettiin syrjään ja musiikki alkoi soida. Jouduin hermoilemaan lähes koko esityksen ajan, sillä oma osuuteni koitti aivan viimeisenä. Luokkalaiseni hyppelehtivät lavalla ja heittelivät karkkia yleisöön ja jotkut tanssivatkin lyhyitä koreografioita. Sisäkköjä, nunna, enkeleitä, pukumiehiä, kundeja kiinalais tyyppisissä mekoissa (halkio lähes lantioon asti) ja paljon muuta. Juuri ennen omaa osuuttani kuusi kaveriani marssivat lavalle yläasteen seilorimekoissa, kaasunaamareissa ja erittäin aseistautuneina. Syntyi tappelu ja muut ampuivat Suzukin, koulun suurimman tytön, joka on koostaan ja huumoristaan johtuen myös varsin suosittu. Kaiuttimista kuuluvat ampumaäänet ja nytkähtelevä Suzuki sai yleisön nauramaan ja oli siinä itselläkin pokassa pitelemistä. Muut marssivat pois lavalta ja Suzuki jäi lavalle makaamaan kuolleena.


Seuraavaksi oli minun vuoroni ja yritin terästäytyä, vaikka jalkani olivatkin hyytelöä. Juontajanamme toimiva Mizuki kuulutti nauravalle yleisölle, että seuraavaksi lavalle tulee Iida, jolloin koulun kundit alkoivat huutaman aivan hulluna. Oma musiikkini, mikäs muukaan kuin gangnam style lähti soimaan ja kävelin jumputuksen tahdissa liioitellusti lanteitani keikutellen lavalle, mukamas tajuamatta että sinne olikin kuollut joku. Kun pääsin lavan keskikohdalle, huomasin Suzukin ja näyttelin kovin hämmästynyttä ja kiiruhdin tytön luo. Käsilläni sivelin kerran hänen selkäänsä ja Suzuki heräsi kuolleista ja nousi polvilleen ylös minuun katsoen, kädet ylhäällä rukoillen enkeliään. Itse levitin käteni ja kävelin aivan lavan reunalle yleisön (lue: poikien) huutaessa kuin järkensä menettäneenä. Oli äärimmäisen superstara fiilis, kun lavalla itseeni kohdistettujen valojen takia en nähnyt mitään, mutta kuulin hullua huutoa, joka peitti musiikin alleen. Lähettelin lentosuukkoja ja sain jätkät totaalisen villiintymään ja kuulin vain kuinka he huusivat nimeäni. Huudolta en kuullut musiikkia, joten en ollut varma missä vaiheessa minun kuului perääntyä. Kiire ei kuitenkaan ollut, joten paistattelimme Suzukin kanssa parrasvaloissa ehkä turhankin pitkään, vaikka yritin viittoa muita palaamaan jo lavalle. Lopulta kumartelimme kaikki lavalla ja joku vielä tunki päähäni pupun korvat ja työnsi lavan etuosaan, jossa yritin olla näyttämättä nolostuneelta ja kumarsin vielä yksin ja lähetin parit lentosuukot huutavaan yleisöön.

 

 

 

 

pahoittelen kuvien olematonta laatua

Näytöksen jälkeen oli mahtava fiilis ja kehuja satoi joka puolelta, myös opettajilta ja rehtorilta, vaikka olinkin aluksi hieman pelännyt heidän suhtautumistaan. Olin kovin hämmentynyt saamastani huomiosta, mutta en väitä ettenkö olisi nauttinut siitä. Päivä oli uskomaton, mutta iltaa kohden muuttui raivoisaksi tappeluksi mokkapalojen kanssa. Kuka on oikeasti niin tyhmä, että yrittää vaahdottaa voita ja sokeria?

 

D A Y  2

Mokkapalojen kanssa painittua yöllä kello puoli kahteen asti, ei kauheasti naurattanut herätä puoli kuudelta. Oli kuitenkin pakko, sillä teeseremonian opettaja oli pyytänyt meitä saapumaan koululle kello seitsemältä. Miksi? Pukeutumaan kimonoihin! Vaikka olin erittäin väsynyt edellisen päivän jännittämisestä ja yöllisestä leipomatuokiosta, olin silti innoissani koittavasta päivästä. Sain pukeutua upeaan kimonoon ja tarjoilla teetä vierailijoille.


Ensimmäisenä päivänä ulkopuolisia vieraita ei kovin montaa tullut, mutta nyt koulu täyttyi oppilaiden perheenjäsenistä ja ystävistä. Ensimmäiset tarjoilut jännittivät todella paljon, mutta lopulta homma hoitui helposti. Itselleni vaikein osuus oli lause, joka piti sanoa kun vieras oli juonut teensä ja kävin hakemassa kipon pois. Koittakaapas itse sanoa 'osage sasete itadakimasu', kun sydän pamppailee ja kurkku on kuiva. Siitä tulee helposti "osasheshishuumasu" tai "osageshisshunsu" tai "osagesasesusesatetitadakimau". Suurimmalta osin sain lausuttua tuon oikein, mutta kyllä pari kertaa tuli sihistyä jotain ihan kummallista.

nauratti kun okasan otti samalla kuvaa :D on musta tullut kyllä aika pallopää...

Kahden tunnin ahkeran tarjoilun jälkeen teeseremonian piste päätti palvelunsa. Takaisin koulupukuun vaihdettuamme (rennon päivän vuoksi lisättiin myös hieman meikkiä ja rullattiin hametta normaalia ylemmäs) lähdimme kiertelemään koulua ja katsastamaan luokkien tapahtumia. Ostelin design luokkien tekemiä postikortteja, kävin mekaniikkalaisten kummitustalossa kiljumassa, söin yakisobaa, pelleilin kavereiden kanssa jne. Päivän aikana valehtelematta vähintäänkin parikymmentä henkeä tuli kinuamaan yhteiskuvaa. Suurin osa oli tuttuja koulusta, mutta myös muutamia kavereiden kavereita, opettajia ja iltakoululaisia tuli pyytämään yhteiskuvaa.

 

sisäpihalla soitti orkesteri

 

 

 

valokuva klubin näyttelystä. oikealla alhaalla on mun ottama kuva

kaveri maalasi mut :D

 

Kokonaisuudessaan kulttuurifestivaalit olivat mahtava tapahtuma ja kokemus, ei tuollaiseen pääse osaksi ihan joka päivä. Jäi ihania muistoja! Jos mahdollista, aion ensi vuonna ehdottomasti tulla takaisin Japaniin bunkasain aikaan!

BUNKASAI osa 1

Japanissa kouluvuoden ehdoton kohokohta on jokasyksyinen bunkasai eli kulttuurifestivaali, joka kestää kaksi päivää. Tässä postauksessa kerron hieman valmisteluista, osassa 2 itse tapahtumapäivistä.

Minkälainen tapahtuma on bunkasai? Jokainen luokka ja usein myös klubi järjestää jonkinlaista tapahtumaa jompana kumpana tai molempina päivinä. (Ilmeisesti) Joka vuosi tapahtumalla on eri teema, jonka ympärille juhlaa lähdetään järjestämään. Tällä kertaa koulumme teema oli "YUI" eli You Unite I. Ensimmäisenä päivänä juhlasalissa esitetään erilaisia esityksiä, kuten pieniä näytelmiä ja tanssi- tai lauluesityksiä. Toisena päivänä luokka järjestää omassa luokkahuoneessaan vieraille viihdykettä. Erilaisia kahviloita, kummitustaloja, kirpputoria, taidenäyttelyitä jne.




Design kolmosluokkalaisten tekemä mainosjuliste festivaaleista  laatu -.-

Valmisteluihin meni koko viikko. Joka päivä viimeiset kaksi tuntia oli omistettu bunkasain valmisteluille. Ilmassa pystyi tuntea jännityksen, kaikki olivat innoissaan tapahtumasta ja panostivat täysillä siihen mitä olivat tekemässä. Koululla tehtiin suursiivous ja kaikilla riitti työtä. Koulu kuhisi kuin muurahaispesä kun kaikki juoksentelivat ympäriinsä yrittäen saada tehtävänsä ajoissa valmiiksi. Toiset askartelivat, toiset siivosivat tai harjoittelivat esityksiä.

Design osastolle järjestettiin suuri näyttely kaikista sinä vuonna tehdyistä töistä ja sitä varten tois- ja kolmasluokkalaisten taidehuoneiden seinä avattiin, jotta saatiin suuri avara tila kaikille töille. Sen lisäksi, että töiden ripustamiseen meni aikaa, piti muunmuassa lattiasta hinkata rätillä kaikki maalitahrat pois.

 

tältä seinältä löytyi myös kolme mun tekemää työtä :)

product design tuntien aikaansaannoksia
 

mun suunnittelema & valmistama kuppi! alla lukee "iida suomi"
 

 

 

alimman rivin kolmas vasemmalta on mun!

Olen alkanut nauttimaan kouluelämästä niin paljon, että nykyään yritän keksiä mitä tahansa tekosyitä jäädäkseni koululle tuntien jälkeen. Opiskelun jälkeen ei ole mitään parempaa kuin rentoutua jutellen ja läppää heitellen kavereiden ja opettajien kanssa. Bunkasai antoikin mainion syyn jäädä koululle, joten aina tuntien jälkeen menin designmaikkojen huoneeseen pyytämään töitä. Pääsin asettelemaan maalauksia taustapahveilleen ja ripustamaan seinille, teippaamaan kankaita pöytiin ja seiniin kiinni, kasaamaan välisermejä ja imuroimaan, näin muutaman mainitakseni. Samalla pidettiin hauskaa opettajien kanssa ja palkaksi nämä aina tarjosivat pullaa, karkkia, jäätelöä... Vaihtarikilot sen kun vaan lisääntyy ja lisääntyy!

Meidän luokkamme, design 2, järjesti ensimmäisenä päivänä muotinäytöksen, jota voisi tosin myös kuvailla karkinjakuutilaisuudeksi tai piennäytelmäksi. Itse olin näytöksen tähti (en viitsinyt kieltäytyä kunniasta) ja sain yleisön (sähkö- ja mekaniikkapuolen pojat) villiintymään.

Toisena päivänä luokkahuoneessamme oli myyjäiset. Monet tekivät itse käsin kaikenlaista myytävää. Hienoa ja todellakin maksamisen arvoista tavaraa! Tyylikkäitä hiuslenksuja, kangaskasseja, joihin olivat suunnitelleet painokuviot, "tatuointi"sukkahousuja, eli ihonvärisiä sukkahousuja, joihin erityisillä tusseilla piirsivät kuvioita, rintamerkkejä, postikortteja, leivos-kännykkäkoruja ja paaaljon muuta.

Avaimenperiä operoimassa

  Luokkamme myi myös omatekemiämme herkkuja sekä erilaisia juotavia ja maissikeittoa. Lupauduin itsekin leipomaan jotain kysyttäessä, ja tekemäni mokkapalat katosivatkin todella nopeasti (kun viereen kirjoitettiin lapulle "iidan suomalainen suklaakakku"). En itse kuitenkaan ollut paikalla, sillä teeseremonia klubilla oli omaa ohjelmaa.

 

meidän luokan valmistelua! huomaa pimeys, kaikki olivat edellisenä iltana paikalla vielä ilta kahdeksaan asti (mikä ei tosin ole normaalipäivinäkään harvinainen kotiinlähtöaika)

Järjestelyt olivat olennainen osa hauskuutta. Kaikki yhdessä innoissaan osallistuivat valmisteluihin. Oma viikkoni kului jo aiemmin mainitun design maikkojen auttamisessa, muotinäytöksen vaatteiden ja koordinaation sekä oman lava-aikani musiikin pähkäilyssä, sekä mokkapalojen kanssa painimisessa. Koulupäivän jälkeen kun umpi väsyneenä alkaa illalla/yöllä leipomaan muille myytävää herkkua, totta kai jotain on pakko mennä pieleen. Omituistahan olisi jos tuollaisessa tilanteessa kaikki menisivät heti just niin kuin pitääkin. Johtuikohan väsymyksestä vai suomenkielen ymmärtämisen heikentymisestä vai molemmista, että vaikka luin ohjeen vähintäänkin tusinan kertaa ennen kuin tein yhtään mitään, onnistuin silti kahdesti tekemään saman typerän mokan. Yritin vatkata sokerista ja margariinista vaahtoa! Minä, joka kotonakin usein leivon, poljin jalkaani ja kirosin japanin sokeria, kun luulin vian olevan siinä. Sitten kun tuhannen kerran luen ohjeen, tajuan että munahan se oli jota piti alkaa vatkaamaan. (Kuullostaako toi vähän härskiltä?) Mutta kappas! Olin käyttänyt kaiken margariinin mokaillessani! Eli siis pyörän selkään klo 11 illalla ja kohti lähikauppaa ostamaan totaalisen ylihintaista margariinia. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, sain leipomuksistani myöhemmin kehuja niin oppilailta kuin opettajiltakin.

 

sisäpihan valmistelut käynnissä

Design ekaluokkalaisten kuvisluokka, johon on tuotu meidän kakkosten pulpetit (huomaa pinoissa vasemmalla), kotiluokan ja kuvisluokan tavarat + valmisteluihin tarvittavat rojut. Mun koulupuvun bleiseri katos tonne neljäks päiväks vaikka kaikki koitti löytää sitä. :D

 

 

Coming soon, bunkasai osa 2!

ps. muuttuuko teilläkin tuo yläbanneri mystisesti mustaksi??